Siirry sisältöön

Älykäs sähköverkko ja sähköinen liikenne

Älykkään sähköverkon visioissa asiakas on aktiivinen toimija, joka seuraa ja säätää omaa kulutustaan ja tuottaa jopa itse sähköä. Jo nyt hänelle on tarjolla älyverkkopalveluja. Tuntimittaukseen ja todelliseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen on siirrytty käytännössä koko maassa. Uudet paremmat kulutusraportit auttavat asiakkaita vertaamaan kulutustaan aikaisempaan kulutukseensa sekä muihin vastaaviin kotitalouksiin.

Vantaan Energian ja erityisesti sen tytäryhtiön Vantaan Energia Sähköverkkojen pääkiinnostus älykkään sähköverkon osalta ovat olleet sähköverkon kuormituksen ennustaminen, mallintaminen ja jatkossa myös ohjaus. Toinen merkittävä kokonaisuus on sähköautojen huomattavan lisääntymisen verkostovaikutukset ja toisaalta siitä syntyvät mahdollisuudet. Lisäksi konserni on seurannut mm. kuluttajalähtöisten palvelujen kehittymistä ja esim. kysyntäjoustotuotteiden etenemistä. Markkinoille onkin tullut kotiin asennettavia järjestelmiä, joilla eri laitteiden kulutusta voidaan seurata ja säätää.

Älykäs sähköinen liikenne osana älyverkkokehitystä

Olemme mukana monivuotisessa Älykäs sähköinen liikenne -hankkeessa, joka osin rahoitetaan Tekesin EVE-ohjelmasta. Ohjelman puitteissa yhtiö kehittää omaa valmistautumistaan sähköisen liikenteen lisääntymiseen ja sen edellyttämän infrastruktuurin luomiseen ja tutkii autokannan mahdollisuuksia toimia akkuvarastoina sähkömarkkinoilla.

Vantaalle on luotu noin sadan julkisen latauspaikan yleissuunnitelma sähköautoille. Viime vuoden loppuun mennessä olemme toteuttaneet jo toistakymmentä latauspistettä. Vuonna 2015 latauspisteitä perustettiin muun muassa Tiedekeskus Heurekalle ja Hakunilan urheilupuistoon. Energiayhtiöt perustivat yhdessä Liikennevirta-nimisen osakeyhtiön toimimaan sähköautojen lataukseen keskittyvänä operaattorina. Operaattoria tarvitaan, jotta Suomeen voidaan rakentaa kansainvälisesti kilpailukykyinen sähköisen liikenteen ekosysteemi. Operaattori kytkee yksittäiset julkiset latauspisteet yhtenäiseksi verkostoksi kuluttajien käyttöön. Meidän latauspisteet on kytketty osaksi Liikennevirran Virta.-verkostoa.

Sähköautojen latauspisteet Suomessa >>