Siirry sisältöön

Jätevoimalan laajennus ja kiertotalouden innovaatiot siivittävät Vantaan Energian kohti hiilinegatiivista tulevaisuutta

kalle patomeri 1Jätevoimalan laajennushankkeen etenemisen ansiosta Vantaan Energia voi luopua kivihiilen käytöstä energiantuotannossa jo vuonna 2022. Kiertotalouden eri muodot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti hiilinegatiivista Vantaan Energiaa.

Suomessa käytössä olevat jätevoimalat on suunniteltu pitkälti kotitalousjätteiden polttamiseen. Vaikka kierrätystoiminta kehittyy koko ajan, esimerkiksi teollisuuden ja kaupan alan jätteistä jäljelle jää kierrätykseen kelpaamatonta ainesta, joka viedään tällä hetkellä ulkomaille. Vantaan Energian jätevoimalan laajennushanke mahdollistaa tulevaisuudessa jätteen hyötykäytön kotimaassa.

Laitoksen koekäyttö on parhaillaan käynnissä ja ensimmäiset tulet jätekattilaan syttyvät toukokuussa 2022. Prosessissa syntyy sivutuotteena lämpöä, jota voidaan hyödyntää kaukolämpöverkostossa.

– Kaukolämpöä käyttävien vantaalaiskotien lämpö on hieno esimerkki kiertotaloudesta! Energiaintensiivinen kierto vähentää hiilijalanjälkeä ja mahdollistaa vihreän siirtymän, Vantaan Energian kaupunkienergian tuotantojohtaja Kalle Patomeri iloitsee.

Patomeren mukaan kiertotalouden tulevaisuus näyttää valoisalta. Se mahdollistaa fossiilisista polttoaineista energiantuotannossa luopumisen ja edistää hiilineutraalin tulevaisuuden toteutumista. Vantaan Energian osalta hiilineutraaliuteen pyritään vuoteen 2030 mennessä, fossiilisista polttoaineista taas luovutaan viimeistään vuonna 2026.

Tavallisen ihmisen arkeen Vantaan Energian jätevoimalan laajennus tai muut kiertotalouden hankkeet eivät suoranaisesti vaikuta. Kyse on ennemminkin Vantaan Energian tavasta kantaa oma kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnassa.

– Emme odota kuluttajalta mitään, vaan ideana on, että me haluamme toimia vastuullisesti ja hoitaa Vantaan alueen energiantuotannon hiilineutraalisti. Lisäksi jätevoimalan laajennuksen myötä koko eteläisen Suomen jätehuolto on mahdollista muuttaa hiilineutraaliksi, Patomeri lupaa.

Tulevaisuuden innovaatioita

Vantaan Energia on kiertotalousprosesseissa vahva tekijä. Kokemusta on kertynyt useista eri hankkeista ja uusia kehitellään koko ajan lisää. Tulevaisuudessa erilaisista prosesseista syntyvällä hiilidioksidilla voidaan mahdollisesti tuottaa esimerkiksi materiaalia muoviteollisuudelle.

– On mahdollista, että tulevaisuudessa ilmastonmuutosta ilmakehässä aiheuttava hiilidioksidi onkin varastoituna vaikkapa marjastajan ämpärissä. Käsittelemästämme biojätteestä tai jätepuusta taas voimme jonain päivänä valmistaa biohiiltä, jota asiakas voi käyttää vaikkapa puutarhassaan lannoitteena. Näin hiilidioksidi palautetaan maaperään, Patomeri kuvailee tulevaisuuden kiertotalouden mahdollisuuksia.

Muovin kierrätys on jo tällä hetkellä todella kovassa kasvussa. Biohiiltä ja -öljyäkin jo valmistetaan, tosin ei samalla tavalla kuin Vantaan Energian toimesta. Hiilidioksidin talteenotto taas on Vantaan Energian erityisosaamista, jota ei vielä muualla Suomessa tehdä. Kaiken taustalla vaikuttaa vuosien suunnittelutyö ja pitkäjänteiset hankkeet suunnitelmien toteuttamiseksi. Myös näiden prosessien oheistuotteena syntyy lämpöä, jota voidaan hyödyntää lämpöverkossa.

– Meistä on Vantaan Energialla tullut energia- ja kiertotaloustoimintojen yhdistämisen mestareita ja aiomme olla siinä edelläkävijöitä myös tulevaisuudessa. Etenemme päästövähennyssuunnitelmissamme määrätietoisesti ja takaamme samalla Vantaan seudun asukkaille ilmastoystävällistä energiaa ja lämpöä, Patomeri päättää.