Siirry sisältöön

Vantaan kaupunki lämpiää hukkalämmöllä eli roskalla!

29.6.2018
Kirjoittaja:
Kalle Patomeri
kaukolampo3

Vantaan Energia on hukkaenergian hyödyntämisen mestari. Vantaalaisten kodeista lähes puolet on lämminnyt hukkaenergialla jo vuosia. Kyse on siis hukkaan heitetyn energian eli meidän kaikkien tuottaman kotitalouksien sekajätteen hyödyntämisestä.

Suomessa hukataan valtava määrä energiaa eri muodoissa. Motivan arvion mukaan esimerkiksi teollisuuden hukkalämpöä olisi mahdollista hyödyntää kannattavasti noin 4 TWh:n verran, eli kaksi kertaa Vantaan kokoisen kaupungin kaukolämmön tarve. Hukkaenergian hyödyntämisessä on tarjolla valtava potentiaali perinteisten energianlähteiden korvaajaksi.

Vantaan Energialla tehtiin vuonna 2009 hieman erilainen ratkaisu hukkaenergian hyödyntämiseksi. Päätettiin rakentaa voimalaitos, joka hyödyntää Etelä-Suomessa sekajätteen mukana kaatopaikoille hukkaan heitetyn energian. Hukkaenergian määrä on huikea. Se vastaa yli 40 % koko Vantaan Energian kaukolämmön tuotannosta ja sen vuosittainen energiamäärä on 1 TWh.

Mutta eikös ne jätteet pitäisi kierrättää eikä polttaa energiaksi? Näinhän sen kuuluisi toki mennä. Mutta siihen on vielä matkaa, että osaisimme ja viitsisimme kierrättää jätteet niin hyvin, ettei mitään jäisi poltettavaksi tai kaatopaikalle vietäväksi. Lajittelu kehittyy koko ajan, kun ihmisten tietoisuus ja vastuullisuus kasvaa. Samalla myös erilaiset teolliset lajittelutekniikat kehittyvät, mutta tähän kaikkeen menee yllättävän paljon aikaa. Vantaan Energian idea onkin hyödyntää tämä hukkaan menevä energia eli jäte sen aikaa, kunnes jätteet opitaan hyödyntämään muuten.

Muidenkin hukkalämpövirtojen hyödyntämisessä on sama idea. Esimerkiksi datakeskusten hukkalämpö voidaan nyt hyödyntää, koska tietokoneet hukkaavat suuren osan käyttämästään energiasta lämmöksi. Tulevaisuudessa tietokoneiden energiatehokkuus paranee varmasti samaan tapaan kuin jätteen kierrätys ja lopulta datakeskusten hukkalämpö menee niin pieneksi, ettei ole enää mitään hyödynnettävää.

Kierrätyksen kehittymistä odotellessa olisi toki mahdollista viedä jätteet edelleen kaatopaikalle ja kaivaa ne maahan. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tämä olisi huono vaihtoehto ja lakikin kieltää sen. Kaatopaikalta vapautuu jätteiden mätänemisen vuoksi metaania, joka on 25 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Jopa nykyaikainen metaanin talteenotolla varustettu kaatopaikka onkin tutkimusten mukaan moninkertainen kasvihuoneilmiön aiheuttaja, verrattuna jätteitä polttavaan voimalaitokseen.

Jätevoimala on hyvä juttu. Ilmastonmuutoksen hidastamisen lisäksi jätteenpoltolla on monia muitakin myönteisiä vaikutuksia. Kaatopaikan ympäristövaikutukset vähenevät, kun sinne ei enää haudata kotitalousjätettä. Vantaan Energia on voinut vähentää fossiilisten tuontipolttoaineen, kuten hiilen ja maakaasun käyttöä. Vantaalaisten kaukolämmön hintaa on laskettu jo neljän vuoden ajan ja jätteestä saatavaa hukkaenergiaa riittää kesällä myös naapurikaupungeille myytäväksi.

Vantaalainen hukkaenergian hyödyntäminen eli jätteellä tuotettu energia on tätä päivää ja vielä huomistakin.

liiketoimintajohtaja, Kiertotalous