Siirry sisältöön

Sähköverkkoyhtiön toiminta on vahvasti säänneltyä

risto lappi 1Energiavirasto valvoo suomalaisten sähköverkkoyhtiöiden toimintaa ja määrittelee toimialaa koskevat reunaehdot. Vantaan Energia Sähköverkot Oy:lle asiakkaiden tarpeiden täyttäminen säädösten puitteissa on ensisijainen toimintaa ohjaava tekijä.

Sähköverkkotoiminnasta vastaavat alueelliset jakeluverkonhaltijat, kuten Vantaan Energia Sähköverkot Oy. Tällaisia toimijoita on Suomessa noin 80. Toiminnan harjoittamiseen tarvitaan Energiaviraston myöntämä sähköverkkolupa, joka määrittelee vastuualueen, jolla verkonhaltijalla on yksinoikeus rakentaa jakeluverkkoa. Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toiminta-alue rajautuu Vantaalle.

– Sähköverkko on sähkön markkinapaikka ja sähköverkkotoiminnan regulaation tarkoituksena on varmistaa, että kaikkia markkinaosapuolia palvellaan tasapuolisesti, kuvailee Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimitusjohtaja Risto Lappi.

Energiavirasto valvoo sähköverkkoyhtiöiden toimintaa ja seuraa siirtohinnoittelun kohtuullisuutta neljän vuoden jaksoissa. Kohtuullisen tuoton laskentamenetelmät määritellään etukäteen, aina kahdeksaksi vuodeksi kerrallaan, jotta toiminta olisi mahdollisimman hyvin ennakoitavaa.

Sähköverkkotoiminta on hyvin pääomavaltaista ja pitkäjänteistä. Sähköverkkoja tulee ylläpitää ja kehittää asiakkaiden ja yhteiskunnan muuttuvien tarpeiden mukaisesti.

Regulaation muutos synnytti huolen

Sähkömarkkinalakia muutettiin syksyllä 2021 laajan ja pitkään kestäneen sähkön siirtohintoja koskevan julkisen keskustelun, ja sitä seuranneen poliittisen paineen siivittämänä. Lakimuutoksen myötä Energiavirasto päivitti valvonta- ja laskentamenetelmiään kesken valvontajakson. Muutosten seurauksena sähköverkkoyhtiöiden sallittu tuotto laski merkittävästi ja päätös kuohutti alan toimijoita. Lapin mukaan tuohtumuksen taustalla painaa huoli yhtiöiden toimintaedellytyksistä ja sen myötä mahdollisuuksista huolehtia asiakkaiden kasvavien tarpeiden täyttämisestä.

– Investointien tekeminen sähköverkkoon vaikeutuu, jos sallittu tuottotaso painetaan liian alas. Ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeinen ratkaisu on korvata fossiilisia polttoaineita sähköllä niin liikenteessä kuin lämmityksessä ja teollisuudessa. Sähköverkkoyhtiön näkökulmasta tämä edellyttää kasvavia investointeja sähköverkkoon, jotta siirtokapasiteetti riittää sähkön käytön lisääntyessä, Lappi selventää.

Asiakkaille regulaation tehdyt muutokset näyttäytyvät lyhyellä tähtäimellä positiivisesti, kun sähköverkkoyhtiön laskevat sähkön siirtointoja. Näin Vantaallakin tehtiin vuoden 2022 alusta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että sähköverkkojen elinkaaret ovat kymmeniä vuosia ja muutokset niiden ylläpidossa ja kehittämisessä näkyvät palvelun laadussa useiden vuosien viiveellä.

Vastuullisuus liittyy kaikkeen sähköverkkoyhtiön toimintaan

Sähköverkkotoiminta ja vastuullisuus liittyvät toisiinsa monin olennaisin tavoin.

Lappi nostaa esiin sähköverkkoyhtiöiden vastuun eri sidosryhmiä kohtaan. Lain antama monopoliasema velvoittaa sähköverkkoyhtiöitä toimimaan erityisen vastuullisesti, sillä asiakas ei voi vaihtaa sähkönsiirrosta vastaavaa yhtiötä mielensä mukaan.

– Ilmastonmuutoksen torjunnan myötä sähkön kulutus kasvaa. Näin olemme entistä riippuvaisempia siitä, että sähköverkot toimivat ja energiaa riittää kaikille asiakkaillemme. Sähköverkkoyhtiöiden tehtävä on pitää huolta siitä, että verkossa riittää kapasiteettia niin autojen lataamiseen kuin tehtaiden pyörittämiseen, Lappi toteaa.

Asiakkaiden lisäksi Vantaan Energia Sähköverkot Oy on vastuussa toiminnastaan työntekijöilleen ja Vantaan Energian omistajille, eli Vantaan ja Helsingin kaupungeille.

– Omistajien näkökulmasta toimintamme tulee olla kannattavaa. Toiminnan tuotolla voidaan rahoittaa monia kaupungin toimintoja varhaiskasvatuksesta infrastruktuuriin. Henkilöstöllemme haluamme taas tarjota turvallisen ja mielekkään työympäristön. Yhtenä sidosryhmänä voimme pitää myös kaupungin ympäristöä: rakennamme sähköverkkoa sen ehdoilla ja luontoa kunnioittaen, Lappi summaa.

Ihmiset haluavat tehdä tekoja vihreämmän huomisen puolesta, ja me Vantaan Energia Sähköverkot Oy:ssä tunnistamme vastuumme, ja kehitämme toimintaamme parhaan kykymme mukaan!