Siirry sisältöön

Vantaan Energia tekee hiilinegatiivisuushankkeillaan miinuspäästöjä

Sitran tuoreessa työpaperissa todetaan, että ilmastokriisin ratkaiseminen edellyttää päästöjen vähentämisen lisäksi miinuspäästöjä eli kasvihuonekaasujen sitomista takaisin ilmakehästä. Vantaan Energia edistää omalla työllään Sitran peräänkuuluttamaa tavoitetta miinuspäästöistä. Vantaan Energia asetti hiilinegatiivisuustavoitteen jo vuonna 2021 ja käynnisti tavoitteeseen tähtäävän hankeohjelman. Hiilinegatiivisuuteen tähtäävät hankkeet tulevat ensisijaisesti vähentämään syntyviä hiilidioksidivirtoja nostamalla jätevirtojen kierrätysastetta merkittävästi. Näistä kierrätysprosesseista syntyvät kierrätyskelvottomat jakeet ohjataan energiahyödyntämiseen, ja tämäkin tehdään ympäristön kannalta fiksusti kaappaamalla ja jalostamalla hiilidioksidi uudeksi tuotteeksi. Hankkeet ovat ympäristön kannalta merkityksellisiä sitomalla hiilidioksidia enemmän kuin yhtiön toiminnasta vapautuu, mutta ympäristöarvojen lisäksi hankkeiden voimin turvataan vantaalaisille puhdas, kohtuuhintainen ja toimitusvarma lämmitys myös tulevaisuudessa, sillä hankepakettiin kuuluvien laitosten tuotannossa syntyvä hukkalämpö jaetaan lämpöverkon välityksellä koteihin ja kiinteistöihin.

Lue lisää miinuspäästöistä Energiaa Elämään -blogista