Siirry sisältöön

Aviapolis tulevaisuuden liikkumisratkaisujen kokeilukenttänä!

aviapolis

Kesäkuussa päättynyt Aviapolis Liikennelabra -hanke synnytti tulosten mukaan runsaasti kestävän liikenteen, liikkumisen ja logistiikan kehitysideoita ja ratkaisuja. Aviapoliksen alue on smart mobility -kehityksen kärjessä, ja palvelut ovat helposti laajennettavissa myös muualle.

Aviapolis Liikennelabra -hankkeen tavoitteena oli edistää Aviapoliksen alueella liikenteen siirtymistä omaan henkilöautoon perustuvasta liikkumisesta kohti järjestelmää, jossa julkinen ja yksityinen liikenne yhdistyvät innovatiivisilla ratkaisuilla. Hankkeen tavoitteena oli lisäksi vauhdittaa älykkään ja vähäpäästöisen logistiikan ratkaisuja osana kestävää kaupunkirakennetta.

Kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja uudet teknologiat muuttavat tapaamme liikkua tulevina vuosina. Uusia smart mobility -ratkaisuja kehitetään jatkuvasti, myös Suomessa. Ratkaisevaa uusien ratkaisujen onnistuneessa käyttöönotossa on luoda kokeiluille ensin riittävät puitteet.

– Aviapolis Liikennelabra oli todella onnistunut. Siinä kehitettiin nimenomaan palveluita, eikä teknologioita. Hanke tuotti tulosten ja kumppanuuksien lisäksi mukavia asukaskokemuksia: kutsuohjattu bussi toimi näppärästi, pakettilähetys saapui jännittävästi droonilla ja jaetut sähköiset työsuhdeautot olivat suosittuja. Haasteena on siirtyä kokeiluista ratkaisuihin, siinä tarvitaan toimijoiden välistä yhteistyötä, monipuolisen osaamisen tuomista yhteen, sanoo Aviapoliksen projektijohtaja Arja Lukin Vantaan kaupungilta.

Aviapolis Liikennelabra jakautui viiteen eri osahankkeiseen. Yhdessä niistä selvitettiin muun muassa minkälaisia liikkumispalveluita alueen asukkaat toivovat. Omasta autosta luopumisen parhaimpina vaihtoehtoina nähtiin yhteiskäyttöautot ja kaupunkipyörät. Asukkaat saivat testata myös kutsuohjattua kyytiä ja App2Day-kimppakyytisovellusta. Toisessa osahankkeessa kehitettiin täysin sähköistettyä logistiikkaketjua Milanosta Vuosaaren sataman kautta Aviapolikseen, tavoitteena eHighway. Logistiikan jakeluketjun sähköistäminen toisi merkittävät kasvihuonekaasusäästöt ajatellen hiilineutraali Vantaa 2030 -tavoitetta. Yleisöä sekä koti- ja ulkomaista mediaa kiinnosti varsinkin droonilogistiikkapilotti, jossa kuljetettiin kuluttajien tilaamia paketteja perille. Verkkokaupan kasvaessa nopeus ja ympäristöystävällisyys tulevat olemaan yhä tärkeämpiä kilpailuvaltteja.

Aviapolis Liikennelabra -hankkeen jatkoa suunnitellaan nyt yhdessä yritysten kanssa ensimmäisen vaiheen tulosten pohjalta.

Me osallistuimme hankkeeseen muun muassa järjestämällä henkilökunnallemme yhteiskäyttöautokokeilun, jossa opittiin jakamistalouden alkeet. Lue lisää kokeilusta.

Aiko-rahoitteisessa Aviapolis Liikennelabra -hankkeessa kehitetään hiljaisia, turvallisia, vähäpäästöisiä ja kustannustehokkaita liikkumisen ja kaupunkilogistiikan ratkaisuja, jotka ovat laajennettavissa myös muualle Suomeen ja kansainvälisestikin. Aviapolis toimii kokeilujen testialustana. Hankeen päätoteuttaja oli Vantaan kaupunki ja se oli myös Pääkaupunkiseudun Smart &Clean -säätiön muutosprojekti. Hankkeessa oli mukana yli 30 julkista ja yksityistä kumppania, joista Vantaan Energia oli yksi.