Kysy jätevoimalahankkeesta 

Voit lähettää jätevoimalaa koskevia kysymyksiä tai antaa palautetta alla olevalla lomakkeella. Valikoimme yleistä mielenkiintoa olevia kysymyksiä usein kysytyiksi kysymyksiksi, joihin julkaisemme vastauksen tällä sivustolla.

Mikäli haluat kutsua Vantaan Energian edustajan kertomaan jätevoimalahankkeesta johonkin tilaisuuteen, lähetä viesti osoitteeseen jatevoimala@vantaanenergia.fi

Kysymykseni/palautteeni
Nimi/nimimerkki
sähköpostiosoitteeni

Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kuin rakentaa jätevoimala?

Jätevoimalan vaihtoehtoina on lähinnä kaatopaikka, mutta EU on kieltänyt uusien kaatopaikkojen rakentamisen.

Jätteenkäsittelyssä vaihtoehtoina voisivat tulla kysymykseen sekajätteen sijoitus kaatopaikalle ja sekajätteen mekaanis-biologinen käsittely.

Kaatopaikkakäsittely on lähinnä teoreettinen, sillä uusien kaatopaikkojen rakentaminen EU:n alueella on siis kielletty ja toisaalta biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille tullaan rajoittamaan.

Mekaanis-biologinen käsittely perustuu jätejakeiden erotteluun hyötykäyttöä varten ja orgaanisen aineksen vähentämiseen biologisesti ennen loppusijoitusta kaatopaikalle. Menetelmä on kallis toteuttaa.

Ensisijaisesti tulee välttää jätteen syntyä ja kierrättää kaikki kierrätyskelpoinen jäte. Myös kierrätysmenetelmiä on yhteiskunnan kehitettävä aktiivisesti.

Miksi Vantaan Energia lähti mukaan jätevoimalahankkeeseen?

Pyrimme lisäämään uusiutuvan ja päästökaupan ulkopuolisen energian tuotantoa, sillä fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvat ympäristökustannukset tulevat kasvamaan:

Lisäksi sähköntuotanto ei saa enää vuoden 2012 jälkeen ilmaisia päästöoikeuksia, ja lämmöntuotannolta ilmaiset päästöoikeudet vähenevät nollaan vuoteen 2020 mennessä. Uutta lämmöntuotantokapasiteettia on rakennettava lisää Vantaalle, sillä
Martinlaakson voimalaitoksen ykköskattilan käyttö päättyy vuonna 2015,  ja kaupungin rakentamisennusteiden perusteella kaukolämmön kysynnän oletetaan vielä kasvavan 2020-luvulle asti. Jätevoimala varmistaa lämmön toimitusvarmuutta tuontipolttoaineiden toimitushäiriöissä.

Jätevoimala tuo lisäksi Vantaan Energialle mahdollisuuden uuteen kannattavaan liiketoimintaan.

Mitä jätevoimalassa poltetaan?

Laitoksessa poltetaan pääkaupunkiseudun asukkaiden ja Lohjan ympäristön alueen asukkaiden kotitalouksien sekajätettä.

Jätteiden lajittelu tapahtuu ns. syntypaikkalajitteluna. Kotitalouksien tulee lajitella jo kotien jätepisteissä jätteet siten, että kompostoitava biojäte, kierrätyskelpoinen jäte ja ongelmajätteet kerätään erilleen. Jätteenpolttoon menee tämän lajittelun jälkeen jäävä sekajäte.

Paljonko jätevoimala tulee tuottamaan sähköä ja lämpöä vuodessa, ja minne sähkö ja lämpö toimitettaisiin?

Jätevoimala tuolee tuottamaan sähköä 600 GWh ja lämpöä 920 GWh vuodessa. Lämpö menee Vantaan Energian kaukolämpöverkkoon, ja sähkö Vantaan Energian sähköverkkoon ja sitä kautta normaaliin sähkönjakeluun.

Mitä päästöjä jätteiden poltosta syntyy?

Jätevoimala ei aiheuta päästöjä vesistöön ja maaperään, eikä se aiheuta haju- ja hygieniahaittoja.

Jätteenpoltosta syntyy päästöjä ilmaan. Näitä ovat esim. CO2 (hiilidioksidi), NOx (typenoksidit), SO2 (rikkidioksidi) ja pöly sekä jonkin verran raskasmetalleja. Päästöt alittavat muun tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla käytössä olevan energiantuotannon päästöt. Vantaan Energian kokonaispäästöt vähenevät noin 20 prosenttia nykyisestä.

Vaikuttaako jätevoimala sähkön ja lämmön hintaan?

Sähkön hintaan jätevoimalalla ei ole mitään vaikutusta, sillä kaikki tuotettu sähkö myydään pohjoismaisille sähkömarkkinoille (Nordpool).

Kaukolämmön hintaan jätevoimalalla on hintaa vakauttava vaikutus, ja laitos mahdollisesti vähentää lämmön hinnan korotustarpeita. Jäte on kotimaista polttoainetta, eikä sen hinta ole maakaasun ja hiilen tavoin herkkä kansainvälisille markkinamuutoksille.

Vantaan Energia on sitoutunut ympäristöpolitiikassaan ottamaan huomioon kestävän kehityksen; onko jätevoimalan rakentamisen sen periaatteen mukaista?

Jätevoimala on kestävän kehityksen periaatteen mukaista, sillä jätteen poltto on  ekologisempaa kuin jätteen sijoittaminen kaatopaikalle. Lisäksi jätettä poltettaessa säästyy uusiutumattomia luonnonvaroja (hiili, öljy). Jätteestä on nykyään n. 60 % uusiutuvaa materiaalia. Tästä syystä jätteenpolton CO2-päästökerroin on vain 1/3 hiilenpolton päästökertoimesta.

Jätevoimalan rakentamisen ansiosta Vantaan Energian hiilen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa vähenee noin 30 %, ja yhtiön kokonaispäästöt vähenevät 20 % nykyisestä.

Miten jätevoimala vaikuttaa alueen liikennemääriin?

Liikenne Långmossebergenin alueelle ohjautuu Kehä III:n kautta. Tiehallinnon mukaan Kehä III:a käyttää vuorokaudessa keskimäärin noin 50 000 ajoneuvoa. Jätevoimalan liikennemääräksi on arvioitu 150–180 raskasta ajoneuvoa vuorokaudessa. Jätekuljetukset painottuvat kello 11–13:n välille eli ruuhkahuippujen ulkopuolelle.

Vuosaaren satamahankkeen tiedotuslehden mukaan Vuosaaren satamassa asioi päivässä 3 000–4 000 raskasta ajoneuvoa. Tämä liikenne opastetaan Vuosaareen Kehä III:a pitkin.

Voiko Vantaan Energia edesauttaa meluaitojen rakentamiseen liittyvissä hankkeissa, koska kuitenkin on osasyyllinen liikennemäärän kasvuun?

Vantaan Energialla ei ole suoraa mahdollisuutta vaikuttaa Vantaalle rakennettavaan tieverkostoon. Vaikuttajat ovat valtio ja kaupunki. Mahdollisten meluaitojen rakentaminen riippunee myös siitä, mitä muuta rakenteilla olevalle alueelle on tullaan tulevaisuudessa rakentamaan.

Jäteautojen tuoma lisähaitta on pientä verrattuna vaikkapa juuri Vuosaaren sataman aiheuttamaan liikennemäärien lisääntymisen, sillä Kehä III:n kokonaisliikennemäärää kasvaa vain alle yhden prosentin jätevoimalahankkeen takia.

Aiheutuuko jätevoimalasta hajuhaittoja?

Ei aiheudu. Jäteauto purkaa lastin sisätiloissa. Poltettava jäte varastoidaan lyhytaikaisesti varastobunkkeriin. Kuormien purkuhallin ja varaston ilmastointi järjestetään alipaineiseksi ja poistoilma johdetaan polttolaitoksen palamisilmaksi tai erilliseen suodatukseen.

Miten varmistetaan, että pohjavedet eivät pilaannu jätteidenpolton myötä?

Pohjavesien tilaa tarkkaillaan jo parhaillaankin.Tarkkailu luonnollisesti jatkuu jätevoimalan rakentamisen ja sen toiminnan aikana.

Miten syntyvät savukaasut puhdistetaan ja entäpä jos puhdistuslaitteissa tapahtuisi häiriö?
 
Savukaasujen puhdistusprosessi toteutetaan parhaalla käytettävissä olevalla taloudellisesti toteuttamiskelpoisella teknologialla. Rakennettava laitos alittaa jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EC sallimat päästörajat.

Voimala varustetaan päästöjen jatkuvatoimisella valvontajärjestelmällä. Jätepolttoaineen syöttö kattilaan pysähtyy automaattisesti, jos jokin päästöraja-arvoista ylittyy esimerkiksi puhdistinlaitehäiriön vuoksi.

Mitä toimintaa voimalan tontilla on nyt?

Jätevoimala sijoittuu suurten teiden tuntumaan alueelle, jossa kallio on louhittu. Nyt siellä sijaitsevat kivenmurskaamo ja kiviainesten varasto.

 

Kirjaudu sähkön Online-palveluihin

 
Sulje
Online-palvelut on sähköinen palvelukanava, joka on käytössäsi joka päivä ympäri vuorokauden. Online-palveluissa voit mm. tehdä muutoksia laskutus- ja yhteystietoihisi, hoitaa muuttoon liittyvät sopimusasiat, selata ja maksaa laskuja, antaa S-Etukortin numeron ja antaa palautetta.