Jätevoimala - uuden ajan energiaa 



Vantaan Energia rakentaa Vantaan Långmossebergeniin jätevoimalan

Vantaan Energia rakentaa kaikki tiukat ympäristövaatimukset täyttävän jätevoimalan Itä-Vantaan Långmossebergeniin Kehä III:n ja Porvoonväylän risteyksessä olevalle tontilleen.

Voimalassa tuotetaan sekä sähköä että lämpöä. Lämpöä voimala tuottaa noin 920 gigawattituntia (GWh) ja sähköä 600 GWh vuodessa.  Lämmöntuotanto vastaa noin puolta Vantaan vuotuisesta lämmöntarpeesta.  Polttoaineena voimalassa tullaan käyttämään YTV:n ja Rosk`n Roll Oy:n sinne toimittamaa syntypaikkalajiteltua sekajätettä. Jätteet poltetaan arinapolttotekniikalla, joka on toimintavarma ja maailmanlaajuisesti käytetyin jätteenpolttotekniikka.  Lisäksi polttoaineena käytetään maakaasua, jolla lisätään voimalan energiatehokkuutta.  

Vantaan Energia sai jätevoimalaa koskevan ympäristölupapäätöksen loppuvuodesta 2009. Tontilla on jo valmiina jätteenpolton salliva kaava. Voimalan rakentaminen ajoittuu vuosille 2011 – 2014, joten alustavan aikataulun mukaan se otetaan käyttöön vuonna 2014.

Jätevoimalahanke on Vantaan Energialle iso liiketoimintamahdollisuus. Se on myös iso satojen miljoonien investointi, jonka tulee olla yhtiölle taloudellisesti kannattava.  Jätevoimala tukee Vantaan Energian tavoitteita lisätä päästötöntä ja päästökaupan ulkopuolista energian tuotantoa. Uusi jätevoimala korvaa Martinlaakson voimalaitoksen viimeistään vuonna 2015 käyttöikänsä loppuun tulevan yhden tuotantoyksikön. Myös kaupungin orgaanisen kasvun myötä Vantaa tarvitsee lisää lämpöenergiaa.

Jätevoimala auttaa myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, koska se vähentää ympäristöhaittoja ja kaatopaikalle päätyvän sekajätteen määrää. Vantaan Energian hiilen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa vähenee noin 30 prosenttia. Yhtiön kokonaispäästöt vähenevät noin 20 prosenttia nykyisestä. Hankkeella on myös työllistävä vaikutus. 

 

Kirjaudu sähkön Online-palveluihin

 
Sulje
Online-palvelut on sähköinen palvelukanava, joka on käytössäsi joka päivä ympäri vuorokauden. Online-palveluissa voit mm. tehdä muutoksia laskutus- ja yhteystietoihisi, hoitaa muuttoon liittyvät sopimusasiat, selata ja maksaa laskuja, antaa S-Etukortin numeron ja antaa palautetta.