Siirry sisältöön

Vantaan Energia aikoo siirtyä kaasusta ja kivihiilestä biovoimaan

Vantaa MI 0296 4245

Vantaan Energia valmistelee Martinlaakson voimalaitoksen uudistamista. Suunnitelmana on, että tällä hetkellä käytöstä poistetussa kattilassa tuotettaisiin jatkossa energiaa kotimaisesta biopolttoaineesta. Tämän ansiosta fossiilisten polttoaineiden, eli kivihiilen ja kaasun, käyttöä voidaan reippaasti vähentää.

Tavoitteena on, että varsinaiset muutostyöt voitaisiin aloittaa kesällä 2017, jolloin uusi biokattila olisi käytössä vuoden 2019 alussa. Vantaan Energia on laskenut, että 30-40 miljoonan euron investointi puhtaampaan energiaan ja tulevaisuuteen maksaa itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa.

– Haluamme luopua kivihiilestä 2020-luvulla, joten olemme laittaneet hihat heilumaan. Monet puhuvat, me käymme sanoista tekoihin. Biovoimala on merkittävä ilmastoteko myös siksi, että sähkön ja kaukolämmön yhteistuotanto on EU:nkin tasolla tunnustettu merkittävimmäksi keinoksi kamppailla ilmastonmuutosta vastaan, kertoo Vantaan Energian käyttöpäällikkö ja muutoshankkeen projektijohtaja Kalle Patomeri.

Muutoksen myötä Martinlaakson voimalaitoksen hiilidioksidipäästöt vähenisivät 34 %, minkä lisäksi fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenisi vuosittain niin ikään 34 %.

Energiaa suomalaisesta metsästä

Suunnitelman mukaan jatkossa Martinlaakson yhdessä kattilassa tehtäisiin sähköä ja kaukolämpöä suomalaisista materiaaleista, kuten ylijäämähakkeesta, sahanpurusta, vaneriteollisuuden hukkapaloista ja turpeesta.

– Kaikki tulee sadan kilometrin säteeltä eli aiomme tuottaa todellista lähienergiaa. Tämä vähentää riippuvuutta tuontipolttoaineista kun saamme kaiken tarvittavan Suomesta, jatkaa Patomeri.

Vantaan Energian edellinen teko puhtaamman tulevaisuuden eteen oli vuonna 2014 avattu jätevoimala, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä 1,5 miljoonan suomalaisen kierrätyskelvottomasta sekajätteestä. Voimala laski Vantaan tuotannon hiilidioksidipäästöjä noin 25 prosenttia.

Jätevoimalan ansiosta Vantaan Energia on pystynyt laskemaan kaukolämmön hintaa kuudesti vuodesta 2014 lähtien. Muutos bioenergiaan mahdollistaisi edullisen hinnan jatkossakin.

– Meillä on toinen jalka vahvasti huomisessa. Etsimme jatkuvasti keinoja, joilla Vantaan Energia voi tuottaa puhdasta, kotimaista ja edullista energiaa. Myös omistajamme, eli kaupunkilaiset, tätä meiltä odottavat, Patomeri lopettaa.

Lisätietoa:

Viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa p. 050 5530802, viestinta@vantaanenergia.fi

Viestinnän asiantuntija Teija Korpela p. 050 4396416, viestinta@vantaanenergia.fi