Siirry sisältöön

Tekoja puhtaamman tulevaisuuden eteen

Tekoja puhtaamman tulevaisuuden eteen

Vantaan Energia etenee aikataulussa kohti uusiutuvaan energiaan perustuvaa tuotantoa. Martinlaaksoon suunnitellun biolaitoksen voimin yhtiö on ottamassa ratkaisevan askeleen kohti kivihiiletöntä aikakautta.

Viime vuoden keväällä Vantaan Energia antoi energiayhtiöiden edelläkävijänä painavan lupauksen: yhtiö luopuu kivihiilen käytöstä 2020-luvulla. Marraskuussa valtiovalta seurasi perässä: uuden kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaan kivihiilestä on luovuttava energiantuotannossa vuoteen 2030 mennessä. ”Meille kivihiilen käytön lopettaminen ei ole ongelma. Se on ollut jo useamman vuoden ajan osa suunnitelmaamme hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi”, kertoo käyttöinsinööri Marko Lommi Martinlaakson voimalaitoksesta.

Seuraavaksi yhtiö on valmis ottamaan konkreettisen harppauksen kohti kivihiiletöntä energiantuotantoa. Martinlaakson voimalaitoksen käytöstä poistetussa kattilassa on tarkoitus tuottaa energiaa kotimaisesta biopolttoaineesta. Tuotantomenetelmä vähentää entisestään fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä ja hiilidioksidipäästöjä. ”Sloganimme on roskalle uusi elämä. Siitä syntyi idea ottaa kattila uusiokäyttöön ja hyödyntää samalla biotalouden jätteitä ja tähteitä. Eli harjoittaa tuplakierrätystä”, sanoo Lommi.

Kattilan muuntaminen biopolttoainekäyttöiseksi mahdollistaa myös lämmön ja sähkön tuotannon energiatehokkaalla yhteistuotantomenetelmällä. Se nähdään EU-tasollakin keskeisenä keinona kitkeä kasvihuonepäästöjä ja parantaa energiatehokkuutta. Esimerkiksi biovoimalassa se osa biomassan energiasta, jota ei saada muutettua sähköksi, otetaan talteen lämpönä.

Suunnitelmien mukaan uusi biovoimala otetaan käyttöön vuoden 2019 alussa. Biomassalle tarkoitetut kaksi polttoainesiiloa rakennetaan nykyiselle hiilikentälle Kehätien ja Raappavuorentien risteykseen. Lommin mukaan polttoaineeseen käytetyt eurot jäävät täysimääräisesti hyödyntämään Etelä-Suomen taloutta: ”Kun uusi tuotantolaitos saadaan pyörimään, polttoaineen hankintalogistiikkamme työllistää henkilötyövuosina yli 70 ihmistä lähiseudulta.”

Lommin mukaan täysin päästöttömään, hiilivapaaseen tulevaisuuteen siirtyminen on valtava haaste. Se vaatii isoja investointeja, eikä mikään uusiutuva energiamuoto tarjoa yksinään toimivaa ratkaisua Suomen erityisolosuhteissa – ainakaan vielä.

Jos biokattila osoittautuu toimivaksi ja kannattavaksi, biopolttoaineiden käyttöä voidaan laajentaa. Martinlaakson toinenkin kattila on mahdollista muuntaa ensin puuhaketta hyödyntäväksi monipolttoainekattilaksi ja myöhemmin kokonaan biopolttoainekäyttöön. Näin Vantaan Energia voisi lupauksensa mukaisesti sanoa hyvästit kivihiilelle 2020-luvulla.”Me kirjoitamme nyt uutta lukua Vantaan energiantuotannon historiaan”, Lommi sanoo.