Sääolosuhteet suurin vaikuttava tekijä spot-sähkön suuriin hintavaihteluihin
Spot-sähkön hintavaihtelut ovat viime päivinä ja viikkoina olleet suuria. Hinta on vaihdellut arkipäivinä noin 0,40 sentistä jopa noin 9 senttiin / kWh. Spot-sähkön hinta perustuu markkinoihin ja sen hintaan vaikuttavia tekijöitä on lukuisia, joista vaikuttavin on sääolosuhteiden muutos niin Suomessa, kuin maissa josta sähköä ostetaan.
Vantaan Energian Senior Risk Analyst Kimmo Hällfors kertoo etenkin tuuliolosuhteiden olevan spot-sähkön hintavaihteluiden suurin vaikuttava tekijä viime aikoina.
– Saksassa spot-sähkön hinta oli viikonlopun aikana painunut jopa miinukselle tuuli- ja aurinkovoiman kapasiteetin nousun johdosta, kertoo Hällfors.
Hällfors ei kuitenkaan näe, että Suomessa spot-sähkön hinta laskisi huomattavasti miinukselle
– Tulevaa kesää ajatellen suuret hintavaihtelut ovat kyllä todennäköisiä myös lähiviikkoina ja kuukausina, täsmentää Hällfors.
Hällforsin mukaan suurista hintavaihteluista voi hyötyä, jos sähkönkulutusta on mahdollista ajoittaa tietyille ajoille. Hinnanvaihtelut ovat Hällforsin mukaan kuitenkin lyhytaikaisia ja vaihteluiden aktiivinen hyödyntäminen siksi myös vaikeaa.