Siirry sisältöön

Roskien lajittelun SM-kisojen osakilpailut tällä viikolla Turussa Skanssissa sekä Helsingissä Narinkkatorilla!

roskasm3

Skanssissa torstaina Roskien lajittelun SM-kisat ja Pop up -lajitteluasema

 Löytyykö Suomen etevin lajittelija tänä vuonna Turusta?

Suomen kesä on täynnä omalaatuisia, leikkimielisiä kisoja eukonkannosta suopotkupalloon. Vantaan Energian järjestämät Roskien lajittelun SM-kisat ovat vakiinnuttamassa asemansa niiden joukossa. Ensimmäinen Turun seudun osakilpailu järjestettiin viime vuonna Raisiossa. Torstaina lajitellaan jälleen kilpaa, tällä kertaa kauppakeskus Skanssissa. Viides osakilpailu järjestetään yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa. Skanssissa vierailee myös LSJH:n Pop up -lajitteluasema, johon voi maksutta tuoda vaarallisia jätteitä, pienelektroniikkaa ja poistotekstiilejä. Tänä vuonna lajittelukisaan on avattu lasten sarja alle 14-vuotiaille. Turussa kisat on osattu valjastaa myös opetuskäyttöön. Rataa on tulossa testaamaan ennakkoon yli 200 yläasteikäistä.

Vantaan Energia järjestää Roskien lajittelun SM-kisat tänä vuonna kolmatta kertaa ja entistä laajemmassa mittakaavassa. Viime vuonna osakilpailuja oli seitsemän, tänä vuonna niitä on 11. Uusina paikkakuntina mukana ovat Jyväskylä, Lahti ja Järvenpää. Hyväntuulisen kisan tavoitteena on vahvistaa suomalaisten lajittelutaitoja, sillä niissä on yhä kehittämisen varaa. Tänä vuonna kisassa on ensimmäistä kertaa lasten sarja, johon voivat osallistua kaikki alle 14-vuotiaat. Yli 14-vuotiaat kisaavat aikuisten sarjassa.

Vuoden 2018 viides osakilpailu järjestetään kauppakeskus Skanssissa torstaina 24.5. klo 14–18. Vauhdikkaalla lajitteluradalla kilpailijat voivat testata tietojaan siitä, mihin keräysastiaan mikäkin roskakuutio kuuluu. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita, vaan kisaan voi osallistua saapumalla paikalle. Lajittelua voi treenata pelaamalla mobiili- ja digipelinä toimivaa Roskapeliä, joka löytyy osoitteesta www.roskamestari.fi/roskapeli.

– Moni roska päätyy turhaan sekajätteeseen, kun sitä ei osata kierrättää. Roskapelissä oppii ohimennen pelaamalla, miten erilaisia roskia kuuluisi lajitella oikein. Peliä voi käyttää apuna vaikka koulujen opetuksessa. Sen avulla voi treenata lajittelua tai osallistua itse kisaan vaikka bussimatkan aikana, vinkkaa Vantaan Energian viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa.

Skanssin kierrätystapahtumaa hyödynnetään myös opetuskäytössä. Paikallisen Puropellon koulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset tulevat ennen kisojen virallista alkua lajitteluradalle kisaamaan ja saamaan käytännönläheistä kierrätysoppia.

Lajittelemalla matkalle, festivaaleille tai aktiviteettipuistoon

Roskien lajittelun SM-kisan semifinaali ja finaali käydään Tikkurila Festivaalin yhteydessä lauantaina 21.7. Semifinaalissa kohtaavat kaikkien osakilpailujen parhaat sekä Roskapelissä parhaan tuloksen saanut kilpailija. Finaaliin etenee kaksi parasta. Voittaja saa tittelin Roskamestari 2018 ja palkinnoksi kahden hengen matkan Singaporeen. Kaikkiin osakilpailuihin osallistuneiden kesken arvotaan lippuja Tikkurila Festivaaliin. Lasten sarjassa koko kiertueen voittaja saa vuosikortin ja kunkin osakilpailun voittaja kuukausikortin Superparkiin. Muiden osallistujien kesken arvotaan pääsylippuja aktiviteettipuistoon.

Tuo roskasi Skanssiin Pop up -lajitteluasemalle

Turun osakilpailu järjestetään yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa. Kisapaikalla LSJH:lta saa neuvoja oman asuinalueen kierrätys- ja jätehuoltoasioissa. Kisapäivänä Skanssissa palvelee myös LSJH:n Pop up -lajitteluasema, johon voi tuoda maltillisia määriä kotitalouksien vaarallisia jätteitä, kuten paristoja, loisteputkia ja energiansäästölamppuja, sekä pienelektroniikkaa ja poistotekstiilejä. Lajitteluasema löytyy klo 10–18 Skanssin korkeiden autojen parkkipaikalta, Nesteen kylmäaseman vierestä.

Kiertävä Pop up -lajitteluasema on korvannut Ympäristöauto Yrjön, joka keräsi pitkään kotitalouksien vaarallisia jätteitä kunnissa. Helmikuun alussa toimintansa aloittaneelle Pop up -lajitteluasemalle voi tuoda maksutta vaarallisten jätteiden lisäksi myös televisiota pienemmät rikkinäiset sähkölaitteet sekä käyttökelvottomat tekstiilit.

Lisätietoja Roskien lajittelun SM-kisoista ja Roskapeli-digipeli: www.roskamestari.fi

Painolaatuisia kuvia Raision vuoden 2017 Roskien lajittelun SM-kisojen osakilpailusta voit ladata tästä Dropbox-linkistä!

https://www.dropbox.com/sh/4pqgszf5wp7pdbm/AADOKWRqxnPGEweGdQ2o6gcTa?dl=0

Kuvat: Vastavirta

Lisätietoja Roskien lajittelun SM-kisoista:

Vantaan Energia Oy
Viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa
puh. 050 553 0802, mervi.suorsa@vantaanenergia.fi

Lisätietoja Pop up -lajitteluasemasta:

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH)
palvelusuunnittelija Marko Kokkonen
Puh. 020 728 2180, marko.kokkonen@lsjh.fi
www.lsjh.fi
www.lsjh.fi/pop-up-lajitteluasema

Osakilpailujen aikataulu:

  1. Superpark Tammisto, Vantaa, la 31.3. klo 12–16
  2. Messukeskus, Helsinki, to 12.4. klo 10–18
  3. Itäkeskus, Helsinki, pe 27.4. klo 14–18
  4. Pyöräilyviikko, Jyväskylä, la 5.5. klo 11.30–16
  5. Skanssi, Turku, to 24.5. klo 14–18
  6. Narinkkatori, Helsinki, pe 25.5. klo 14–18
  7. Karisma, Lahti, pe 1.6. klo 14–18
  8. Toripäivät kävelykatu, Järvenpää, la 16.6. klo 10–14
  9. Sello, Espoo, ke 20.6. klo 13–17
  10. Superpark Särkänniemi, Tampere, ti 3.7. klo 11–15
  11. Tikkurila Festivaali, Vantaa, pe 20.7. klo 13–21

Finaali: Tikkurila Festivaali, Vantaa: lauantai 21.7.