Siirry sisältöön

Roskien lajittelun SM-kisat huipentuvat finaaliin lauantaina!

narikkatori

Roskien lajittelun SM-kisojen finaali nähdään Tikkurila Festivaalin päälavalla lauantaina 23.7. klo 17.30. Voittaja saa arvonimen Roskamestari 2016 ja palkinnoksi matkan kahdelle maailman siisteimpään kaupunkiin Singaporeen. 

Finaalissa kilpailee neljä alkukarsintojen parasta lajittelijaa. Kolme finalistia valitaan osakilpailuissa, joista kaksi oli kesäkuussa: ensimmäinen Narinkkatorilla Helsingissä ja toinen kauppakeskus Jumbossa Vantaalla. Kolmas osakilpailu kisataan Tikkurila Festivaalin tapahtuma-alueella perjantaina 22.7. kello 13 alkaen. Halukkaat ehtivät siis yhä osallistua. Paras pääsee lauantain finaaliin ja seuraavat viisi parasta palkitaan festivaalin ruokamaailman ruoka- ja juomalipuilla. Kilpailu on avoin kaikille vuonna 2002 ja sitä ennen syntyneille, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

– Vauhdikkaalla lajitteluradalla osallistujat pääsevät testaamaan tietojaan siitä, mihin keräyssäiliöihin erilaiset roskakuutiot kuuluvat. Aikaa on 1,5 minuuttia. Oikein lajitellusta roskasta saa 60 pistettä ja virheellisesti lajitellusta 100 miinuspistettä. Jos useampi saa saman pistemäärän, eniten oikein lajitellut voittaa. Jos tilanne on täysin tasaväkinen, voittaja arvotaan, kuvailee Vantaan Energia Oy:n viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa.

Neljäs finalisti on valittu kisan nettipelillä, jota on voinut pelata kampanjasivustolla www.roskamestari.fi. Pelin avulla on voinut harjoitella lajittelutaitojaan sekä osallistua itse kisaan. Finaaliin on valittu nettipelissä korkeimman tuloksen saanut pelaaja.

Kierrättäminen säästää luonnonvaroja

Pääkaupunkiseudun ympäristön kaikki sekajätteet tuodaan Vantaan Energian jätevoimalaan, jossa niistä tehdään kaukolämpöä ja sähköä. Aikaisemmin sekajätteet vietiin kaatopaikalle.

– Roskien lajittelun SM-kisoilla on tärkeä tavoite: muistuttaa kaikkia lajittelemaan jätteet, jotta ne ohjautuisivat hyötykäyttöön. Kierrättäminen säästää luonnonvaroja, sillä oikein lajiteltu jäte voidaan käyttää uudelleen raaka-aineena. Esimerkiksi alumiinia voi kierrättää lähes loputtomiin. Vantaan Energian jätevoimalaan päätyy edelleen paljon kierrättämiskelpoista jätettä, kuten lasia, biojätettä, metallia ja elektroniikkaa. Tästä Vantaan Energia haluaa muistuttaa Roskien lajittelun SM-kisojen avulla, kertoo Suorsa.

Parhaiten Suomessa kierrätetään paperia, lasia ja kartonkia. Sen sijaan säilyketölkit ja muu pienmetalli, biojäte ja tekstiilit eksyvät vielä monella sekajätteeseen. Naiset ovat tällä hetkellä miehiä aktiivisempia lajittelijoita.

Slovenia kierrätyksen huippumaa, Suomi EU:n häntäpäässä

Tarvetta kierrätystaitojen lisäämiselle on, sillä Suomi jää kierrätystilastoissa EU:n keskiarvosta jälkeen. Eurostatin maaliskuussa julkaisemien tilastojen mukaan lähes puolet kunnallisjätteestä kierrätettiin (28 %) tai kompostoitiin (16 %) vuonna 2014, kun katsotaan EU-maiden keskiarvoa. Kaatopaikalle päätyi 28 prosenttia ja polttamalla hävitettiin 27 prosenttia.

Sen sijaan Suomessa jätteistä kierrätettiin vain 18 prosenttia ja kompostoitiin 15 prosenttia. Eniten jätettä hävitettiin meillä polttamalla sitä energian tuottamiseksi (50 %). Kaatopaikoille päätyvän jätteen määrä oli kuitenkin alle EU:n keskitason (17 %). Kierrätyksen huippumaa EU-alueella on yllättäen Slovenia, jossa kierrätetään 49 prosenttia kotitalousjätteestä. Lähes samaan tasoon yltää vain Saksa. Suomi jäi 36 EU-maan kierrätysvertailussa sijalle 22.

Eurostatin tiedote EU-maiden kierrätystilastoista 

Lisätietoja Roskien lajittelun SM-kisoista www.roskamestari.fi.

Painolaatuiset kuvat Narinkkatorin ja Jumbon osakilpailuista
Kuvat: Hanna Tyrväinen / Vastavirta

Tikkurila Festivaalille työtehtäviin tulevat toimittajat voivat akkreditoitua tämän linkin kautta: http://tikkurilafestivaali.fi/media/

Lisätietoja Roskien lajittelun SM-kisoista:

Vantaan Energia Oy
Viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa
puh. 050 553 0802, mervi.suorsa@vantaanenergia.fi
www.vantaanenergia.fi

Lisätietoja Tikkurila Festivaalista ja akkreditoitumisesta:

Tikkurila Festivaali
Vastaava tuottaja Heidi Hujanen
heidi@tikkurilafestivaali.fi, puh. 040 531 2579
www.tikkurilafestivaali.fi