Roskamestari 2018 on Aleksi!

23.7.2018
Kategoria:

Roskien lajittelun SM-kisakiertue tuli päätökseensä Tikkurila Festivaalilla 20.-21.7.2018. Perjantaina festivaalilla käytiin kiertueen viimeinen osakilpailu ja lauantaiseen finaaliin semifinaalin kautta tiensä selvittivät Aleksi ja Rasmus. Finaali kisattiin Tikkurila Festivaalin Vantaan Energia -lavalla ja voittajaksi itsensä lajitteli reilun sekunnin erolla ja yhtä virhettä vähemmällä Aleksi. Aleksi kruunattiin vuoden 2018 Roskamestariksi! Palkinnoksi Aleksi voitti itselleen ja kaverilleen matkan maailman siisteimpään kaupunkiin, Singaporeen. Aurinkoista matkaa Aleksi!

Vantaan Energia järjesti Roskien lajittelun SM-kilpailut tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Finaalia edelsi 11 osakilpailua ja tänä vuonna kisailtiin pääkaupunkiseudun lisäksi myös mm. Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella. Semifinaalipaikan pystyi lunastamaan itselleen myös pelaamalla Roskamestari -digipeliä.

Tämä vuonna uutuutena oli sarja myös perheen pienille lajittelijoille ja lasten sarjan voittaja sai itselleen vuosikortin Superparkiin.

Kiitos kaikille Roskien lajittelun SM-kisakiertueeseen osallistuneille ja mukana olleille!