Siirry sisältöön

Pihistele energiasta kokkaamalla pataruokaa

Pihistele energiasta kokkaamalla pataruokaa

Syksy on pataruokien sesonkia. Näillä ohjeilla valmistat padat ja muhennokset energiatehokkaasti.

Viilenevät kelit houkuttelevat kotikokin höyryävien patojen äärelle. Pataruoat ovat paitsi mehevän maistuvaa ja aikaa säästävää arkiruokaa, myös oiva valinta energiapihiin ruoanlaittoon. Pataruoan valmistuksessa kannattaa pitää mielessä muutama perusohje, jotta energiatehokkuus säilyy.

Pataruokia voi hauduttaa joko liedellä tai uunissa. Liedellä valmistettuna ne säästävät kuitenkin enemmän energiaa. Jos ateria valmistetaan uunissa, voi uunin jälkilämpöä hyödyntää kypsennyksen loppumetreillä. Lämpö säilyy paksupohjaisessa padassa erittäin hyvin, vaikka uuni ei olisikaan enää päällä. Pataruoan voi myös tuupata uuniin jo esilämmityksen aikana.

Myös pataruoan kokoon tulisi kiinnittää huomiota, ja valita aterian määrää vastaava pata. Energiaa menee hukkaan, jos pata on puolillaan. Tekeytyy pataruoka sitten uunissa tai liedellä, kannattaa sitä haudutella kannen alla. Myös uunin availua suositellaan välttämään hauduttamisen aikana, jottei energiaa kuluisi turhaan, kun uuni lämpenee uudestaan. 

Kuten kaikki hitaasti valmistetut ruoat, myös pataherkut maistuvat erityisen hyvältä seuraavana päivänä. Siksi pataruokaa kannattaakin kokata kunnon satsi. Suuresta padasta riittää ruokaa seuraaville päiville ja pakastettavaksi. Energiaa säästävä kokki ottaa pakastetun ruoan yöksi sulamaan ja lämmittää aterian mikroaaltouunissa lieden sijaan.

Vinkit käyttöön!

Useimmiten padoissa kypsytellään lihaa, mutta myös kasvisruokien maut syvenevät, kun valmistusaika pitenee. Palsternakka on tämän kauden juures ja siitä voikin hauduttaa maistuvaa pataa.

Vegaaninen palsternakkapata kuudelle

1 kg palsternakkaa
1 porkkana
1 juuriselleri
10 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
2 rlk öljyä / 25 g margariinia (esim. sininen Keiju)
2 tl aniksen siemeniä
5 dl kasvislientä
2 tl suolaa
2 kpl laakerinlehtiä
turaus tomaattipyreetä
1 tl kuivattua rosmariinia
2 dl kokonaisia ohraryynejä
vettä
lehtipersiljaa koristeluun

  1. Kuori palsternakat, porkkanat ja salottisipulit. Palsternakat ja salottisipulit voi halkaista. Pilko porkkanat ja juurisellerit peukalon kokoisiksi paloiksi.
  2. Kuumenna öljy padassa ja paahda salottisipulit sekä valkosipuli kullanruskeiksi. Asettele palsternakat, porkkanat ja juurisellerit sipuleiden päälle. Ripottele joukkoon aniksen siemenet. Lisää kasvisliemi, tomaattipyree, suola ja rosmariini.
  3. Peitä pata kannella ja nosta uuniin 140 asteeseen. Anna padan hautua noin 3,5 tuntia.
  4. Ota kansi pois ja ripottele ryynit pataan palsternakkojen väliin. Lisää vettä niin, että ryynit peittyvät kunnolla. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja paahda pataa noin 40 minuuttia.
  5. Ripottele päälle lehtipersiljaa ja tarjoile.