Siirry sisältöön

Maailman suurimman lämmön kausivaraston suunnittelu etenee hyvää vauhtia

ve kausivarasto 220121 FI1

Vantaan Energia, YIT ja AFRY suunnittelevat maailman suurimman lämmön kausivaraston rakentamista allianssimallilla. Miljoonan kuution kokoinen lämmön kausivarasto on maan alle sijoittuva varasto, jonka kapasiteetti vastaa keskikokoisen suomalaiskaupungin vuosittaista lämmöntarvetta. Kausivarasto on merkittävässä roolissa, kun fossiilisista polttoaineista luovutaan energiantuotannossa Vantaan alueella jo vuoteen 2026 mennessä. Lisäksi se tukee osaltaan tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Lämmön kausivarastoon säilötään 140-asteiseen veteen uusiutuvaa energiaa, jota saadaan muun muassa aurinko-, tuuli- ja hukkalämmön lähteistä. Lämmön kausivarastoon varastoitu energia korvaa maakaasun käyttöä talvikaudella ja vähentää lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä 26 000 tonnilla vuodessa.

Lämmön kausivarasto rakennetaan allianssimallilla. Allianssimalli tarkoittaa Vantaan Energia Oy:n, YIT:n ja AFRY Finland Oy:n muodostamaa ryhmittymää, jossa yritykset yhdessä vastaavat hankesuunnitelman kehittämisestä ja myöhemmin lämmön kausivaraston rakentamisesta, jos rakennuspäätös saadaan. Allianssimallissa YIT vastaa rakentamisesta, AFRY suunnittelusta ja Vantaan Energia on hankkeen tilaaja, mutta kaikki työskentelevät yhdessä yli organisaatiorajojen.

Lämmön kausivarasto -hankkeen kehitysvaihe alkoi kesällä 2021. Jos päätös rakentamisesta tehdään, rakennusvaiheen on suunniteltu alkavan syksyllä 2022. Tavoite valmistumisesta on vuoden 2026 aikana.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnissä ja esivalmistelu jatkuu

Lämmön kausivarasto -hankkeen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on parhaillaan käynnissä. Samalla kaavoitus etenee. Ympäristövaikutusten arvioinnin selostusvaiheessa tullaan järjestämään yleisötilaisuus kuluvan syksyn aikana.

Allianssiosapuolet jatkavat hankkeen esivalmistelua. Esivalmistelussa alustavia suunnitelmia tarkennetaan ja kehitetään suunnitelmaa ympäristön, kustannusten ja toimivuuden kannalta.

Aina ajankohtainen tieto lämmön kausivarastosta hankesivuilta:  www.vantaanenergia.fi/kausivarasto

Lisätiedot:
Kalle Patomeri, liiketoimintajohtaja, Kaupunkienergia, Vantaan Energia Oy
kalle.patomeri@vantaanenergia.fi
puh. 050 529 4158