Vantaan Energia Keski-Uusimaa oli mukana vauhdittamassa Tuusulanjärven maratonia 23.4.

Vantaan Energia Keski-Uusimaa oli mukana vauhdittamassa Tuusulanjärven maratonia 23.4.

Vantaan Energia Keski-Uusimaa kutsui Järvenpään ja Tuusulan alueen kulttuuri- ja urheiluväkeä sponsorointiyhteistyöhön viime syksynä. Yksi mukaan lähteneistä oli Tuusulanjärven maraton, jonka taustajoukoista löytyy muun muassa Tuusulan Voima-Veikot ry.

– 27. Tuusulanjärven maraton järjestettiin lauantaina 23.4. mitä mainioimmassa juoksukelissä raikkaassa kevätsäässä. Tapahtumaan osallistui yhteensä 250 juoksijaa, joista 41 juoksi kokomittaisen maratonin eli kaksi kertaan Tuusulanjärven ympäri. Loput juoksijat, joita siis oli iso joukko, juoksivat puolimaratonin. Kiitos Vantaan Energia Keski-Uusimaalle tapahtuman mahdollistamisesta, kertoo tapahtuman puuhamies Erkki Helminen.

Vantaan Energia Keski-Uusimaa tuottaa lämpöä ja lämpöpalveluita Järvenpään ja Tuusulan alueille. Yhtiön toiminnan kulmakivi on vastuullisuus ja jatkuva kehitystyö: lämmöntuotanto on vuosi vuodelta ilmastoystävällisempää ja toimitusvarmempaa ja lisäksi yhtiö panostaa vahvasti paikallisen hyvinvoinnin vaalimiseen muun muassa paikallisen urheilun ja kulttuurin tukemisena.

– Oli mukava olla mukana tapahtumassa. Tuomme muutenkin energiaa alueelle, joten tämä yhteistyö sopii meille luontevasti. Yhteisöllinen tapahtuma tuo paikallista hyvinvointia aivan niin kuin Vantaan Energia Keski-Uusimaakin. Kiitos, että saimme olla mukana, toteaa Vantaan Energia Keski-Uusimaan myynti- ja asiakaspäällikkö Ismo Virtanen.

Lisätietoja

Ismo Virtanen
myynti- ja asiakaspäällikkö
Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy
puh. 040 183 5469
ismo.virtanen@vantaanenergia.fi