Siirry sisältöön

Vantaan Energia Keski-Uusimaa lahjoittaa Tuusulan Pelastakaa Lapset ry:lle ja Järvenpään Katutoiminnan tuki ry:lle

Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy tuottaa lämpöä ja lämpöpalveluita Järvenpään ja Tuusulan alueille. Yhtiö haluaa omalla toiminnallaan kasvattaa alueiden vetovoimaa asuinpaikkana tarjoamalla vastuullisesti tuotettuja ja jatkuvasti kehittyviä lämpöpalveluja ja energiaratkaisuja. Lisäksi yhtiö panostaa vahvasti paikalliseen hyvinvointiin. Näin joulun alla Vantaan Energia Keski-Uusimaa haluaa muistaa erityisesti paikallisia lapsia ja nuoria lahjoittamalla Järvenpään ja Tuusulan alueilla toimiville lasten ja nuorten asioita ajaville yhdistyksille.

– Lahjoitamme Tuusulan Pelastakaa Lapset ry:lle ja Järvenpään Katutoiminnan tuki ry:lle, molemmille joulukorttivaramme eli yhteensä 2 000 euroa. Molemmat tahot tekevät hienoa työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen, kertoo Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy:n myyntipäällikkö Aksel Danielson.

Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy on Järvenpään ja Tuusulan alueiden oma kaukolämpöyhtiö, joka
lämmittää alueet paikallisesti ja ilmastoystävällisesti. Alueiden lämpö tuotetaan Järvenpään voimalaitoksessa, jonka polttoaineena toimii pääasiassa kotimainen puu- ja metsähake. Hakkeen hyödyntäminen energiantuotannossa edistää kiertotaloutta ja se tekee lämmöstä ilmastoystävällistä. Vantaan Energia Keski-Uusimaan palveluvalikoimasta löytyvät lämmitys- ja jäähdytysratkaisut erilaisten kiinteistöjen tarpeisiin ja palvelut helposta rakentamisesta aina kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen.

Lisätiedot

Aksel Danielson
myyntipäällikkö
Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy
puh. 044 729 6954
aksel.danielson@vantaanenergia.fi