Siirry sisältöön

Kaupunkiyhtiöt alkavat porata syvää geolämpökaivoa Tampereella

Kaupunkilampo tyomaa2021

Tampereella on alkanut poraushanke, jossa tutkitaan geolämmön poraamista Suomen maaperästä vesivasaratekniikalla ja yhden kaivon periaatteella. Hankkeessa on mukana 15 energiayhtiötä Suomen eri kaupungeista. Porausteknologia tulee Etelä-Koreasta HanJin D&B:ltä ja operaattorina toimii Thermo Rock Oy.

– Yhden kaivon toimintamallin vahvuus on sen ympäristövaikutusten vähäisyys. Kalliota ei särötetä eikä jätevesiä muodostu porausvesien suljetussa kierrossa, avaa hanketta vetävä Tampereen Sähkölaitoksen johtaja Jukka Joronen.

Energiayhtiöiden muodostama Kaupunkilämpö-konsortio testaa vesivasaratekniikkaa ensin Tampereen Tarastenjärvellä, Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen kupeessa. Siellä on tarkoitus porata aluksi kolme kilometriä syvä kaivo. Tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää Suomen olosuhteisiin sopivaa poraustekniikkaa ja samalla keinoja, joilla syvästä geolämpökaivosta saatavaa lämpöä pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti osana kaukolämmön tuotantoa.

– Jos poraaminen onnistuu ja lämpöä löytyy, keskustelemme jatkostakin, lupaa Joronen.

Laskelmien mukaan noin seitsemän kilometrin syvyydessä on riittävän lämmintä, jotta geolämmöstä saadaan merkittävä uusi kaukolämmön lähde. Kaukolämpöverkkoon voidaan lämmintä vettä tuottaa monella eri tuotantomuodolla. Kaukolämpöasiakkaalle geolämpö on kiinnostava ja huoleton lisä valikoimaan, sillä asiakas pääsee hyödyntämään maaperän lämpöä ilman teknisiä muutoksia lämmönjakohuoneessa.

Geolämmön etuja ovat mm. sen päästöttömyys, uusiutuvuus, säädettävyys ja vuodenaikariippumattomuus. Se ei aiheuta kuljetuskustannuksia ja sille on valmis asiakaskunta laajojen kaukolämpöverkkojen kaupungeissa.

Hankkeessa ovat mukana Alva-yhtiöt, Etelä-Savon Energia, Kangasalan Lämpö, Kuopion Energia, Lahti Energia, Lappeenrannan Energia, Leppäkoski Group, Napapiirin Energia ja Vesi, Oulun Energia, Pori Energia, Porvoon Energia, Savon Voima, Tampereen Sähkölaitos, Vaasan Sähkö ja Vantaan Energia.

Vantaan Energia tavoittelee hiilineutraaliutta

Vantaalla fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee projekti kerrallaan. Jätevoimalan laajennus mahdollistaa kivihiilestä luopumisen jo vuonna 2022 ja maailman suurimman lämmön kausivaraston avulla luovumme kokonaan fossiilisista polttoaineista vuoden 2026 aikana.

– Haluamme kokeilla erilaisia teknologioita, jotta löydämme toimivimman. Tampereen hankkeen lisäksi rakennamme parhaillaan Vantaalle geotermistä lämpölaitosta Variston lämpökeskuksen tontille. Keskisyvä kahden kilometrin syvyyteen ulottuva geoterminen lämpölaitos koostuu yhdestä maanalaisesta lämpökaivosta sekä maan päällä sijaitsevasta lämpöpumppulaitoksesta. Laitos valmistuu syksyllä 2021 ja tuottaa vuosittain noin 1400 MWh lämpöä Vantaan lämpöverkkoon. Ratkaisu tarjoaa asiakkaillemme geotermisen maalämmön edut ilman omaa investointia huolettomana palveluna ja vakaaseen hintaan, kertoo Vantaan Energian asiakkuusjohtaja Ilkka Reko.

Lisätietoja:

Ilkka Reko, Vantaan Energia Oy, puh. 050 566 4595

Jukka Joronen, Tampereen Sähkölaitos, puh. 040 801 6187