Siirry sisältöön

Hiilikädenjäljillä-blogi on avattu! Kalle Patomeri pohtii kirjoituksessaan Vantaan Energian olevan hukkaenergian hyödyntämisen mestari!

kaukolampo3

Vantaalaisten kodeista lähes puolet on lämminnyt hukkaenergialla jo vuosia. Kyse on siis hukkaan heitetyn energian eli meidän kaikkien tuottaman kotitalouksien sekajätteen hyödyntämisestä. Vantaan Energia on siis hukkaenergian hyödyntämisen mestari!

Suomessa hukataan valtava määrä energiaa eri muodoissa. Motivan arvion mukaan esimerkiksi teollisuuden hukkalämpöä olisi mahdollista hyödyntää kannattavasti noin 4 TWh:n verran, eli kaksi kertaa Vantaan kokoisen kaupungin kaukolämmön tarve. Hukkaenergian hyödyntämisessä on tarjolla valtava potentiaali perinteisten energianlähteiden korvaajaksi.

Lue koko kirjoitus 

Vantaan Energian Hiilikädenjäljillä-blogi kutsuu kaikki mukaan hililikädenjälkeä kasvattamaan. Siis tunnistamaan tapoja ja kehittämään ratkaisuja, jotka vähentävät energian
tuotantoon ja käyttöön liittyviä päästöjä. Sillä sillä tiellä me olemme. Tavoitteenamme on vähentää kasvihuonepäästöjä askel askeleelta.

Edellinen tekomme puhtaamman tulevaisuuden eteen oli vuonna 2014 valmistunut jätevoimala, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä 1,5 miljoonan suomalaisen kierrätyskelvottomasta sekajätteestä. Voimalaitos laski energiatuotannon hiilidioksidipäästöjä 30 prosenttia sekä sen ansiosta käytämme tällä hetkellä 40 prosenttia vähemmän fossiilisia tuontipolttoaineita.

Nyt käynnissä on Martinlaakson vanhan kattilan muuttaminen biopolttoaineilla toimivaksi. Biovoimalan valmistumisen jälkeen olemme muutamassa vuodessa puolittaneet Vantaan Energian hiilidioksidipäästöt sekä vähentäneet fossiilisten polttoaineiden käyttöä 60 prosenttia.

2020-luvulla lopetamme kivihiilen käytön kokonaan ja korvaamme sen lisäämällä uusiutuvaa ja muuta hiilidioksidivapaata energiantuotantoa.

Blogiin