Siirry sisältöön

Kaukolämmön hinta ei nouse Vantaalla, vaikka polttoaineverot nousevat.

lammon hinta

Vantaan Energian kaukolämmön energiamaksu ei nouse, vaikka Suomen hallitus esittää polttoaineiden verojen korotusta 1.1.2017 alkaen. Hallituksen esitys olisi tarkoittanut kaukolämmön energiamaksuun noin 1,4 %:n nousua.

Korotuksia ei tehdä, sillä vuosi 2016 oli Vantaan Energian kaukolämpöpalveluille suotuisa. Laitosten toimivuus oli erityisen hyvällä tasolla, eli lämpöä voitiin tuottaa vantaalaisille ilman suurempia häiriöitä.

Tämän takia annoimme kaukolämpöasiakkaillemme myös joululahjaksi 3,5 miljoonan euron arvosta kaukolämpöä eli emme veloittaneet asiakkailtamme marras- ja joulukuun perusmaksuja.
Vuoden 2014 alusta lähtien kaukolämmön hintaa on voitu laskea jo kuusi kertaa.

Saamme kiittää kaukolämmön edullisesta hinnasta jätevoimalaa, joka on ollut lottovoitto vantaalaisille.  Emme ole yhtä riippuvaisia raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnoista kuin muut.

Vantaan jätevoimalassa tuotetaan noin puolet kaupungissa tarvittavasta kaukolämmöstä. Reilut kaksi vuotta toiminnassa ollut voimala on ennenkin tuonut ilouutisia muun muassa Vantaan hiilidioksidipäästöjä vähentämällä.

Lisätietoja saatte tarvittaessa sähköpostilla kauko@vantaanenergia.fi.