Vastuullista hankintaa
Kierrätykseen kelpaamattoman sekajätteen toimittamisesta jätevoimalaamme vastaavat Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Länsi-Uudellamaalla toimiva jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll sekä Itä-Uudenmaan jätehuolto.
Tuotannossa tarvitsemamme kivihiilen ja maakaasun hankimme vuonna 2019 Venäjältä. Hiilen toimittaja oli SUEK AG. Kaasun ostimme Gasumilta, jolle kaasun toimittaa Gazprom. Edellytämme vastuullista toimintaa paitsi itseltämme myös yhteistyökumppaneiltamme.
Toimimme hankinnoissamme lakien ja määräysten mukaisesti. Kuulumme toimialamme perusteella ns. erityisalojen hankintalain (1398/2016) soveltamisalan piiriin, minkä otamme huomioon jokaista hankintaamme suunniteltaessa. Meitä sitovat hankinnoissa niin taloudellinen kuin sosiaalinenkin vastuu.
Vantaan Energiassa ei ole esiintynyt lahjonta- tai korruptiotapauksia. Vantaan Energiassa on käytössä hankintojen sähköinen kilpailutusjärjestelmä, joka tukee kilpailutusprosessin läpinäkyvyyttä sekä tasavertaisuutta ehdokkaiden kesken.
Vantaan Energia Oy:n ja tytäryhtiön hallitusten jäseniltä, toimitusjohtajilta sekä johtoryhmän jäseniltä on kerätty lähipiiritiedot, joiden ajantasaisuus tarkistetaan säännöllisesti. Tietojen avulla pyritään varmistamaan, ettei konsernin hankintoihin liity lähipiiriesteellisyyksiä.
Pyrimme mahdollisuuksien mukaan pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen yhteistyöhön tavaran- ja palveluntoimittajiensa kanssa. Pyrimme toiminnallamme torjumaan harmaata taloutta ja edistämään korruption vastaista taistelua. Toimittajayhteistyö perustuu läpinäkyvyyteen ja avoimeen keskusteluun osapuolten kesken, tavoitteena molempien toimijoiden säilyminen markkinoilla. Jokaiselta käyttämältämme toimittajalta edellytetään Vantaan Energian eettisten ohjeiden mukaista toimintaa.
Kelpoisuusehtona vastuullisuus
Tavaroita ja palveluja kilpailutettaessa olemme sisällyttäneet yhteiskuntavastuuvelvoitteiden täyttämisen toimittajien kelpoisuusvaatimuksiin. Edellytämme, että toimittajat tästä todisteena toimittavat meille tilaajavastuulain(1233/2006) edellyttämät asiakirjat sekä omasta, että mahdollisten alihankkijoidensa toiminnasta. Mikäli asiakirjoja ei määräaikaan mennessä toimiteta tai ne ovat vanhentuneita, suljetaan toimittaja tarjouskilpailusta. Lisäksi edellytämme, että toimittaja pystyy esittämään selvityksen ympäristönhallintansa tasosta; etusijalla ovat ne, joiden ympäristöjärjestelmä on sertifioitu.
Teimme hankintoja vuonna 2019 noin 1 250 toimittajalta, joilta tehdyt ostot käyttö- ja investointikohteisiin olivat yhteensä 248 miljoonaa euroa (v.2018 300 MEur). Vähentääksemme paperin kulutusta, otamme vastaan ainoastaan verkkolaskuja.
Global Compact -periaatteet
Hiilentoimittajiemme tulee hyväksyä YK:n Global Compact -periaatteet ja noudattaa niitä kaikessa liiketoiminnassaan. Global Compact -aloitteeseen sisältyy kymmenen periaatetta, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, työelämään, ympäristöön ja korruptioon. Periaatteet velvoittavat yrityksiä kunnioittamaan yleismaailmallisia ihmisoikeuksia ja luopumaan lapsityövoiman käytöstä. Yrityksiä kannustetaan ympäristöystävällisten teknologioiden kehittämiseen ja korruption kitkentään.
Toimittajat osoittavat sitoutumisensa periaatteiden noudattamiseen luovuttamalla tietoja ja sallimalla Vantaan Energian tarkastukset toimipaikoissa. Tarkastajana voi toimia myös valtuutettu tarkastusyhtiö.
Yhteistyökumppaneidemme odotetaan luonnollisesti noudattavan kaikkia lakeja ja määräyksiä niissä maissa, joissa ne toimivat.
Vantaan Energian eettiset ohjeet tukevat konsernimme vastuullista toimintaa ja menestystä. Ne käsittelevät yrityskulttuuriamme, yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä ja sitoutumista lain ja säännösten noudattamiseen. Jokaiselta työntekijältämme edellytetään eettisten ohjeiden mukaista toimintaa. Liiketoiminnassamme täytämme kaikki lainsäädännön, liiketoimintaperiaatteiden ja kulloinkin sovellettavien ohjeiden vaatimukset.