Siirry sisältöön

Helppoa energiansäästöä

Energian järkevä käyttäminen on peruslähtökohta niin energian tuotannossa kuin jakelussakin. Energiansäästöä kirittävät toimialakohtaiset energiatehokkuussopimukset, joihin Vantaalla on sitouduttu vapaaehtoisesti jo kahden vuosikymmenen ajan. Asiakkaiden järkevää energiankäyttöä voidaan tukea tiedon ja älyteknologian avulla.

Vantaan Energia on osallistunut energiatehokkuussopimustoimintaan sen alusta saakka, vuodesta 1998. Sähkön siirrosta huolehtiva tytäryhtiö Vantaan Energia Sähköverkot on ollut mukana omalla sopimuksellaan vuodesta 2008 alkaen.

Sähkön siirrossa suurin energiatehokkuus saavutetaan pitämällä siirtohäviöt mahdollisimman pieninä. Tässä työssä on onnistuttu Vantaalla hyvin: häviöt ovat jääneet jo monta vuotta runsaaseen kahteen prosenttiin, mikä on alle valtakunnallisen keskiarvon.

Uusi sopimuskausi

Uusi  järjestyksessä kolmas energiatehokkuussopimuskausi kattaa vuodet 2017 – 2025. Vantaan Energian säästötavoite tuotannossa on sopimuskaudella 375 gigawattituntia, joka vastaa noin 2100 pientalon energiankulutusta sopimuskauden aikana. Sähköverkkojen puolella omaa energiakulutusta yritetään leikata 2,7 gigawattituntia.

Sähköverkon häviöitä on pienennetty muun muassa vahvistamalla verkkoa, vaihtamalla sähkömittareita etäkytkettäviin malleihin ja lisäämällä muuntamoautomaatiota. Edellä mainitut toimenpiteet vähentävät myös työntekijöiden ajomääriä, kun kytkentöjen tekeminen ei vaadi paikalla käyntiä.

Kaukolämpöverkon siirtolinjojen peruskuntoa ylläpidetään sekä parannetaan jatkuvasti. Vuonna 2019 kaukolämpöverkostoa saneerattiinkin yhteensä noin kaksi kilometriä, minkä seurauksena kunnostetuilla osuuksilla esiintyvät lämpöhäviöt sekä vuotoriskit vähenevät oleellisesti. Arvioiden mukaan saneerauksilla saavutetaan noin 2,7 gigawattitunnin vuosittainen säästö verkon lämpöhäviöissä.

Vuoden 2019 syksyllä toteutettiin suurten voimalaitosten energia-analyysi ja katselmuksen kohteena oli vuonna 2014 valmistunut jätevoimala. Laitos on uusi ja erittäin energiatehokas, mikä osaltaan vähensi mahdollisten toimenpiteiden löytymistä. Keskimäärin laitoksen hyötysuhde on ollut 92 %. Energia-analyysissa havaittiin investointeja vaativia toimenpiteitä, joita selvitetään tarkemmin. Lisäksi havaittiin käyttöteknisiä toimenpiteitä, jotka eivät vaadi investointeja, vaan henkilökunnan perehdytystä ja nykyistä tarkempaa käytön seurantaa.

Martinlaakson voimalaitoksella tehtiin vuonna 2018 selvitystyö kaukolämmön apujäähdyttimen energiakulutuksesta. Apujäähdyttimen kasvanut energiankulutus johtui huonokuntoisten sulkuventtiilien läpivuodosta. Vuonna 2019 selvitystyön tuloksena apujäähdytysjärjestelmään asennettiin kaksi uutta kaukolämpöventtiiliä sekä uusittiin vanhoja venttiilejä. Näillä toimilla saavutettiin yli 6 000 megawattitunnin vuotuinen energiansäästö.

Helpompaa energiansäästöä

Vantaan Energia on sitoutunut säästämään energiaa paitsi omassa toiminnassaan myös yhdessä asiakkaiden kanssa, yhteistyö toteutuu viestinnän ja opastamisen kautta. Annamme vinkkejä, miten turhaa energian käyttöä pystyy vähentämään. Opastuksen lisäksi tarjoamme asiakkaillemme teknisiä työkaluja, kuten raportointipalvelua kulutuksen seurantaan sekä vuokraamme esimerkiksi lämpökameroita avuksi rakennusten energiahävikin havaitsemiseen.

Tuomme energiansäästöasiaa esiin myös viestinnällisin keinoin. Kerromme energiansäästöstä muun muassa asiakaslehdessämme, verkkosivuillamme ja uutiskirjeissämme. Asiakaspalvelumme antaa energiansäästöneuvontaa kasvotusten, puhelimitse sekä sähköpostin välityksellä. Jätevoimalan näyttelytilassa on vieraillut tuhansia ihmisiä vuodessa ja energiatehokkuusasiat ovat osa opastettua kierrosta.

Energiatehokkuusneuvonta

  2019 2018 2017
artikkelit energian säästöstä (lkm/a) 33 41 30
lämpökameran vuokraus (lkm/a) 26 52 40