Siirry sisältöön

Vastuullista talousjohtamista

Vastuullista talousjohtamista

Vantaan Energia -konsernissa taloudellinen vastuu merkitsee kannattavaa liiketoimintaa, joka luo pohjan toiminnan kehittämiselle. Vastaamme omistajiemme tuotto-odotuksiin, ja edistämme taloudellista hyvinvointia yhteiskunnan hyväksi.

Konsernin taloudellinen tulos tulee saavuttaa vastuullisin keinoin, joita ovat muun muassa avoin viestintä, hyvä hallintotapa ja toimiva vuorovaikutus sidosryhmien kanssa ottaen huomioon sosiaalinen ja ympäristövastuu.

Taloudellista vastuuta johdetaan konsernin yleisen johtamiskäytännön mukaisesti. Se perustuu vastuiden määrittämiseen, tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamisen seurantaan sekä sisäiseen valvontaan.

Riskienhallinnalla on keskeinen rooli Vantaan Energia -konsernin talouden johtamisessa. Talousriskipolitiikka on osa konsernin riskienhallintapolitiikkaa, ja sillä luodaan suuntaviivat taloudellisen vastuun riskien hallintaan. Markkinariskien hallinnalla pyritään huolehtimaan hyödyke-, hinta- ja valuuttariskeistä. Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on optimoida konsernin rahavirtoja halliten ulkopuoliseen rahoitukseen ja sijoitustoimintaan liittyviä likviditeetti- ja korkoriskejä. Vastapuoliriskien hallinnan tavoitteena on toimia vain sellaisten vastapuolien kanssa, joilla on hyvä luottokelpoisuus. Lisäksi luottotappiot pyritään minimoimaan.           

Investoinnit

Konsernin bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 110,3 milj. euroa (vuonna 2017 44,4 milj. euroa). Tästä summasta emoyhtiön investoinnit voimalaitoksiin ja lämpökeskuksiin olivat 53,5 milj. euroa. Suurin yksittäinen investointi kohdistui Martinlaakson biokattilan rakentamiseen 49,4 milj.euroa. Kaukolämpöverkkoa kunnostettiin 9,5 milj. eurolla. Tuotannollisiin osakkeisiin investoitiin 25,5 milj. euroa, mistä suurin osa kohdistui osakkuusyhtiö Svartisen Holding A/S:n tekemään vesivoimainvestointiin. Muut emoyhtiön investoinnit olivat 6,5 milj. euroa. Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n investoinnit olivat 15,3 milj. euroa.

Rahoitus

Vuoden 2018 aikana tehtiin Martinlaakson biovoimalaa koskeva pitkäaikainen lainajärjestely. Loppuosa investoinneista hoidettiin tulorahoituksella. Lyhytaikainen käyttöpääoman tarve hoidetaan edelleen Vantaan kaupungin konsernitililimiitillä (25 miljoonaan euroa) ja emoyhtiön yritystodistus-ohjelmalla (150 miljoonaa euroa). Yritystodistuksia oli vuoden lopussa emittoituna 36 milj. euroa.

Konsernin oma pääoma on 257,0 miljoonaa euroa (242,4 miljoonaa euroa) ja vieras pääoma 409,5 miljoonaa euroa (338,7 miljoonaa euroa).

Avainluvut (milj. euroa)

Konserni 2018 2017 2016
Liikevaihto 303,0 285,3  284,5
Liikevoitto 47,1 54,8  50,2
Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 42,1 53,7  42,6
Sijoitetun pääoman tuotto 11,9 % 14,9 % 11,9 %
Taseen loppusumma 667,2 581,7 568,4
Investoinnit 110,3 44,40 41,82
Sähkön myynti 3070 GWh 3210 GWh 3210 GWh
Sähkön siirto 1959 GWh   1895 GWh  1884 GWh
Lämmön ja höyryn myynti 1739 GWh 1708 GWh 1723 GWh

Maksoimme palkkoja, osinkoja, veroja ja muita maksuja vuonna 2018 

Asiakkaat
Liikevaihto ja liittymismaksut 

307,2 milj. euroa
Rahoituslähteet
Saadut osingot, korko- ja muut rahoitustuotot 
3,1 milj. euroa
Saadut avustukset ja tuet 0,1 milj. euroa
Tavaroiden ja palveluiden toimittajat
Ostot
186, 3milj. euroa
Tavaroiden ja palveluiden toimittajat
Investoinnit
106, 8 milj. euroa
Omistajat 
Vuonna 2018 maksetut osingot 
20,0 milj. euroa
Henkilöstö
Palkat ja muut henkilöstökulut
27,8 milj. euroa
Julkinen sektori
Maksetut tuloverot
6,3 milj. euroa
Ulkopuoliset rahoittajat
Korko- ja muut rahoituskulut
5,3 milj. euroa
Lahjoitukset 0,07 milj. euroa
Polttoaineverot 17,4 milj. euroa