Siirry sisältöön

Päästökauppa

Olemme seuranneet energiantuotantolaitostemme hiilidioksidipäästöjä Energiaviraston hyväksymien tarkkailusuunnitelmien mukaisesti vuodesta 2005 lähtien. Päästökaupan todentaja hyväksyi Vantaan Energian päästökauppaan kuuluvien laitosten vuoden 2018 päästöselvitykset.  

Päästökustannukset kasvoivat viime vuodesta noin kolme miljoonaa euroa. Suurin kustannuksia nostava tekijä oli päästöoikeuksien markkinahinnan merkittävä nousu.

Vuonna 2013 alkaneella uudella päästökauppakaudella (Post Kioto -kausi) lämmöntuotanto saa edelleen ilmaisia päästöoikeuksia, joskin niiden määrä vähenee vuosittain. Sähköntuotanto ei saa enää ilmaisia päästöoikeuksia vaan ostaa kaikki tarvitsemansa päästöoikeudet huutokaupoista tai markkinoilta. Lisäksi täytämme osan päästöoikeusvelvoitteestamme hankkimillamme päästövähennysyksiköillä.

Päästökauppajärjestelmä

Päästökauppajärjestelmän tarkoituksena on valvoa kasvihuonekaasupäästöjä ja vähentää niitä kustannustehokkaalla tavalla. Perustan päästökaupalle muodostavat EU:n sisäinen päästökauppajärjestelmä ja Kioton ilmastokokouksen pöytäkirja. Meneillään on järjestyksessä kolmas EU:n sisäinen päästökauppakausi, joka päättyy vuoden 2020 lopussa.

Suomessa päästökauppaa ohjaavat lait ja asetukset, joiden noudattamista valvoo Energiavirasto. Päästökaupan piirissä on noin 600 suomalaista laitosta. Energiavirasto myöntää päästöluvat, joiden puitteissa laitokset saavat päästää kasvihuonekaasuja ilmakehään.  Lisäksi päästöluvan haltijat tarvitsevat päästöjään vastaavan määrän päästöoikeuksia.

Laitokset voivat hakea ilmaisia päästöoikeuksia työ- ja elinkeinoministeriöltä. Päästöoikeuksilla käydään päästökauppaa. Suomessa on käytössä Energiaviraston hallinnoima päästökaupparekisteri. Rekisterissä olevalle laitokselle avataan hakemuksesta päästöoikeustili, jolle päästöoikeudet ja niillä käytävä kauppa kirjataan.

Vuonna 2021 EU:n päästökaupassa käynnistyy neljäs kausi. Yli puolet kaikista päästöoikeuksista jaetaan jatkossakin huutokauppaamalla. Ilmaiseksi jaettavat päästöoikeudet myönnetään jatkossa viideksi vuodeksi kerrallaan. Vuodenvaihteessa 2018-2019 käynnistyy EU-tasoinen markkinavakausvaranto, jolla vähennetään päästöoikeuksien ylijäämää markkinoilla. Ensi vuosikymmenellä varannosta myös mitätöidään päästöoikeuksia.

Päästökauppa

  2018 2017 2016
Päästökaupan piirissä olevat päästöt (t) 482 701 484 574 503 786
Ilmaiset päästöoikeudet (t) 146 836 173 758 203 587

Päästökustannukset (euroa)

  2018 2017 2016
Päästökustannukset 4 911 000 1 929 000 1 722 000