Laajuus ja periaatteet
Sovellamme yhteiskuntavastuun raportoinnissa GRI-standardeja (Global Reporting Initiative). Raportoinnissa on huomioitu myös energia-alan toimialakohtainen ohje. Olemme julkaisseet yhteiskuntavastuun raportin vuodesta 2002 lähtien. Raportin vastaavuutta GRI-ohjeistoon kuvataan GRI-sisältö- vertailussa. Raportointikausi on 1.1.–31.12.2018, sama kuin Vantaan Energian tilikausi.
Oman arviointimme mukaan yritysvastuuraportointimme noudattaa GRI- standardien suppeaa sovellustasoa (core). Raportin toteutuksessa on otettu huomioon Kirjanpitolautakunnan (KILA) yleisohje toimintakertomuksen laadinnasta. Omien tunnuslukujen laskennassa on noudatettu pääosin samoja periaatteita kuin vuoden 2017 raportissa. Mittarit perustuvat talous- ja henkilöstöhallinnon laskentajärjestelmiin sekä tuotannon sertifioituun ISO 14001 -ympäristöjärjestelmään. Talouden tunnusluvut perustuvat tarkastettuun kirjanpitoon ja vahvistamattomaan tilinpäätökseen.
Suurin osa ympäristötiedoista pohjautuu viranomaisille raportoitaviin tietoihin ja ulkoisiin tutkimustuloksiin. Ulkopuolinen päästökauppatodentaja on tarkastanut polttoaineen kulutuksen ja hiilidioksidipäästöt. Ympäristökustannukset määritellään Kirjanpitolautakunnan (KILA) ympäristöyleisohjeen mukaisesti. Raportointi kattaa Vantaan Energia Oy:n ja sen tytäryhtiön Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n vastuullisuuteen kohdistuvat vaikutukset vuonna 2018. Osakkuusyhtiöiden toiminnasta raportoidaan vain pääkohdat.
Inspecta Oy on varmentanut Vantaan Energian vuonna 2018 myymän tuuli- ja vesisähkön sekä uusiolämmön.
Varmennuslausunto
Toimeksianto käsitti Vantaan Energian vuonna 2018 myymän tuuli- ja vesisähkön sekä uusiolämmön varmentamisen.
Vantaan Energian aurinko-, jäte-, tuuli- ja vesisähkön varmentamisesta totean, että yhtiön vuonna 2018 asiakkailleen myymä aurinko-, Ekotuuli-, Roska-, tuuli- ja vesisähkö eivät ylitä hankittua aurinko-, Ekotuuli-, Roska-, tuuli- ja vesisähkön määrää.
Vantaan Energia Oy:n Uusiolämpö100-tuoteena myydään sitä osuutta kaukolämmöstä, joka on tuotettu 100%:sesti uusituvalla osuudella jätepolttoaineesta ja Uusiolämpö 50-tuotteena sitä osuutta, joka on tuotettu 50%:sesti uusiutuvalla osuudella jätepolttoaineesta. Vuonna 2018 Vantaan Energia Oy on tuottanut kaukolämpöä uusituvalla osuudella jätepolttoaineesta enemmän kuin on myynyt sitä Uusiolämpö100:na ja Uusiolämpö50:na
Vantaalla 10. huhtikuuta 2019
Inspecta Sertifiointi Oy
Helena Kunttu
laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja -turvallisuusjärjestelmien pääarvioija, EMAS-todentaja, päästökaupan, sähkön tuotantotuen ja alkuperän todentaja
Yhteiskuntavastuun yhteyshenkilöt
Yhteiskuntavastuun johtaminen
toimitusjohtaja Jukka Toivonen
kehitysjohtaja Vesa Hynninen
Taloudellinen vastuu
talous- ja hallintojohtaja Maija Siikilä
Talouspäällikkö Stefan Forsström
Henkilöstövastuu
viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa
Ympäristövastuu
ympäristöinsinööri Laura Ikäheimo
Raportin koordinointi, toimitusvastuu
viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa
viestintäpäällikkö Teija Korpela
Luettelossa on yhteystiedot henkilöistä, joilta ensisijaisesti saa lisätietoja raportin sisältämiltä osa-alueilta. Luettelo ei kata kaikkia raporttityöhön osallistuneita vantaanenergialaisia.
Vantaan Energian puhelinnumero on 09 829 01 (vaihde). Sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@vantaanenergia.fi.
Vuoden 2018 yhteiskuntavastuusta raportoimme keväällä 2019.