Siirry sisältöön

Aurinkosähkömarkkina on vahvassa kasvussa

Pitkä elinkaari, helppous ja edullinen hinta tekevät aurinkosähköstä maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvavan tuotantomuodon. Tämän varmistaa nopeasti laskeneet tuotantokustannukset. Bloombergin ennusteen mukaan vuoden 2032 tienoilla aurinkosähkön tuotannon kehitys ohittaa mm. tuuli-, vesi- ja hiilivoiman.

Vuoden 2018 aikana paneelihinnat laskivat, joka teki aurinkosähköstä entistä kannattavamman vaihtoehdon myös Suomessa. Kesäkuussa Kiinan valtio vähensi tukia aurinkosähköinvestoinneille Kiinassa, joka edisti paneelien runsaasta vientiä. Syyskuun alussa EU puolestaan luopui minimihintamenettelystä Kiinan tuotannon osalta, joten myös Kiinassa valmistetut paneelit voitiin tuoda suoraan EU:n markkinoille. Kasvun odotetaan olevan yli 90 GW vuoden 2019 aikana (lähde:Irena.org).

Vuoden 2019 alkuun mennessä paneelien hintakehitys tasaantui. Markkinoiden vahvaa kasvua odotetaan joka tapauksessa. Erityisesti tehokkaiden monokidepaneelien kysyntä on nyt vahvassa kasvussa. Voidaan sanoa, että aurinkosähkön kasvu on käynnistynyt vihdoin myös Suomessa. Osaltaan voimakkaasti lisääntynyt ympäristötietoisuus edistää asiaa. Suuri osa kuluttajista sekä yrityspäättäjistä haluaa tehdä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kuluvalle vuodelle ennustetaan, että verkkoon kytkettyjen järjestelmien teho olisi jopa yli 200 MW Suomessa.

Me Vantaan Energialla myymme Naps Solarin paneelijärjestelmiä. Naps on Suomen ja Pohjoismaiden johtava toimija jo vuodesta 1981. Yli 200 000 toimitettua järjestelmää, yli 140 maahan, kaikkiin maanosiin. Haluamme taata, että asiakkaamme saavat sekä parasta palvelua, että markkinoiden laadukkaimmat tuotteet. Paneelimyynti on Vantaan Energialle uusi bisnesalue, joka on kuitenkin tulevaisuudessa vahvasti kasvava.