Kilpailukykyiset tuotteet ja palvelut
Tuote- ja palveluvalikoiman laajentaminen on uuden vuoden 2018 lopulla päivitetyn strategiamme keskiössä. Haluamme olla myös ennakkoluuloton uudistaja, jossa asiakkaidemme tarpeet ovat tuote- ja palvelukehityksemme lähtökohta ja tarjoamme heille kumppaneiden tuella rohkeasti uudenlaisia, ilmastoystävällisiä ratkaisuja muuttuvassa toimintaympäristössä.
Energiamarkkinoilla eletään suuren murroksen aikaa. Enää ei riitä, että energiayhtiö on vain sähkön myyjä, vaan meiltä halutaan myös muita palveluita.
Pyrimme jatkossa vastaamaan asiakkaidemme odotuksiin entistä paremmin. Niinpä hyvin keskeinen osa uutta strategiaamme on uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa. Uusista ideoista tehdään nopeasti tuote- tai palveluprototyyppi, joka testataan asiakkailla. Osa uusista palveluista menestyy ja osasta saamme arvokasta oppia seuraaviin hankkeisiin.
Meillä suunnitteilla olevia uusia palveluja ovat esimerkiksi energian käyttöön, asumiseen, liikkumiseen ja kiertotalouteen liittyvät palvelupaketit.
Itse sähkösopimuksen ympärille on haluttu ja tulee uusia palveluita. Esimerkiksi ympäristöystävällisyyden tai joustavuuden tiimoilta. Haluamme edistää vastuullista energian käyttöä ja tarjota asiakkaillemme helpoutta elämään.
Yritysten osalta olemme neuvotelleet kumppanuuden energiatehokkuuspalveluiden ja kysynnänjouston palveluiden toteutettamiseen.