Luoteis-Vantaa pääsee eroon ilmajohdoista

30.9.2019

(Teksti Noora Lintukangas, Kuva Vantaan Energia)

Maakaapeleiden asennus jatkuu Luoteis-Vantaalla. Suurhankkeen ensimmäinen rakennusvaihe saatiin päätökseen keväällä ja viimeistelytyöt valmistuivat elokuussa. Heinäkuun alussa startattiin kakkosvaihe Kotamäen Kotatieltä. Kesän aikana on suoritettu maanrakennustöitä eli asennettu kaapeleita, jakokaappeja ja puistomuuntamoita.

”Työt ovat edenneet jo hyvän matkaa. Jatkamme suunniteltujen reittien kaivamista, ja lähiaikoina ryhdymme kääntämään sähköliittymiä uuteen maakaapeliverkkoon”, kertoo Vantaan Energia Sähköverkkojen rakennuttajapäällikkö Jussi Välimäki.

Kotatieltä projekti etenee Sohlbackantietä ja Suosaarentietä pitkin Riipiläntielle ja Pirttirannan alueelle. Liittymisjohtojen kääntäminen alkaa lokakuussa, kun alueen ensimmäinen uusi puistomuuntamo otetaan käyttöön. Vanhan ilmajohtoverkon purkutöitä tehdään talven aikana.

”Esimerkiksi pelloilla kulkevia ilmajohtoja puramme pakkasten aikaan, jotta työstä koituu viljelijöille mahdollisimman vähän haittaa.” Kun maa keväällä sulaa, jatkuvat kaivutyöt Forsbackan ja Linnankartanon alueilla. Myös Luoteis-Vantaan maakaapelointihankkeen kolmosvaiheen suunnittelu on käynnissä, parhaillaan Vestran alueella tehdään verkostosuunnittelua maastossa. Kaivuhommiin päästään kesällä 2020.