Myy hukkalämpö avoimeen kaukolämpöverkkoon

7.11.2018

Yksittäinen vantaalainen taloyhtiö, kiinteistö tai tuotantolaitos voi olla energiantuottaja Vantaan Energian avoimessa kaukolämpöverkossa.

Vantaan avoimeen kaukolämpöverkkoon on mahdollista myydä omassa kiinteistössä ylijäänyttä hukkalämpöä. Tällä energialla lämmitetään Vantaan alueen rakennuksia. Avoin kaukolämpö tarkoittaa, että kaukolämpöverkossa voi olla useita lämmöntuottajia. Esimerkiksi datakeskukset, sairaalat ja tehtaat saattavat tuottaa hukkaenergiaa, jonka voisi hyödyntää kaukolämpöverkossa.

Vantaan Energia on luvannut lopettaa kivihiilen käytön 2020-luvulla, siksi uusia puhtaan kaukolämmön tuotantotapoja kartoitetaan jatkuvasti. Yksi tällainen tapa on kaukolämpöverkon avoimuus. Lämmöntuottajaksi liittyminen ei vaadi erityistä teknologiaa, eikä tuottajan tarvitse olla entuudestaan Vantaan Energian kaukolämpöasiakas.

Kiinteistön tulee kuitenkin sijaita kaukolämpöverkon läheisyydessä. Lisäksi rakennukseen tarvitaan kaukolämpöliittymä, jonka meno- tai paluuputkeen hukkalämpö siirretään.

Hukkalämmön ostohinta määräytyy toistaiseksi tapauskohtaisesti. Ostolämmön arvoon vaikuttavat muun muassa hukkalämmön määrä ja lämpötila, ulkolämpötila sekä Vantaan Energian oma tuotanto.

Ota yhteys Vantaan Energian asiantuntijaan, jos olet kiinnostunut hukkalämmön myynnistä!
Lisätiedot: www.vantaanenergia.fi/lampo