Luonnonvoimien armoilla

Näin ne kauhuelokuvat yleensä alkavat: ”Tuuli on rajumpi kuin koskaan. Kun puuska lennättää tuolin pihan poikki, perhe päättää ajaa yötä vasten mökiltä kaupunkiin. On pilkkopimeää. Mökiltä pääsee pois vain yhtä reittiä. Kapea tie kiemurtelee uhkaavasti huojuvan metsän keskellä. Juuri ennen isompaa risteystä matka pysähtyy. Tiellä makaa poikittain paksu kuusi. Isä peruuttaa lähimmän talon pihaan. Kuistille syttyy valo ja vanhempi mies kiskoo saappaita jalkaan. Isä kertoo miehelle tilanteen. Mies lähtee navettaan vaihtamaan moottorisahaan terän. Isä lähtee mukaan, perhe jää autoon…”

Paitsi että tämä ei ole kauhuelokuva, vaan tosielämän muistutus luonnon voimasta. Olen kaupunkilaistyttö, mutta viettänyt lapsuuteni lomat mansikkatilalla Keski-Suomessa. Kun sain kolme tytärtä, lupasin että heistä ei tulisi luonnosta vieraantuneita ”nurmikko- &kärpäsallergikkoja”. Siksi hankimmekin oman pienen mökkösen keskeltä metsää, ison järven rannalta. Sähköt on, juoksevaa vettä ei. Huussissa lämmittää styroxinen istuinrengas. Sen lisäksi parasta mökillä ovat juuri metsä ja järvi. Ne ovat vastapainoa töilleni ja saan niistä valtavasti virtaa. Ja heti niiden jälkeen parasta ovat luonnonvoimat. Mökkimme sijaitsee alueella, jossa on KYLMÄ kun on kylmä ja KUUMA kun on kuuma. Ukonilmat ja syöksyvirtaukset lakoavat ikimetsää harva se vuosi.

Toivon, että hauskan yhdessäolon lisäksi mökkeily opettaisi tyttärilleni juuri luonnon voiman. Milloin ei kannata lähteä vesille, mikä on ukkosella turvallisin paikka ja että laiturit ovat lähteville jäille kertakäyttökamaa. Sen voiman äärellä ymmärtää oman pienuutensa.

Siinä mekin kökötimme autossamme miettimässä, miten pääsisimme luonnon armoilta kaupunkikotiin, jota eivät tuulenpuuskat heiluttele. Kunnes navetasta ilmestyi traktori kyydissään naapurin setä ja moottorisaha. Parissa minuutissa olimme metsätiellä ja näin kuinka mies sahasi kuusen poikki tien leveydeltä ja veti pöllin sivuun. ”Kertokaa tutuille terveisiä!”, huikkasi kymmeniä myrskyjä aitiopaikalta todistanut teräsvaari. Kiitimme ja kaasutimme isolle tielle. Takapenkillä hymyiltiin. ”Mami, tämä oli jännittävä päivä. Kuin seikkailu.”

Jenni Pääskysaari