Ihanasti pihalla

28.5.2019

Teksti Iina Thieulon, kuvat Kreetta Järvenpää, Lauri Tamminen

Meri-Tuuli Väntsi nauttii kiireettömästä mökkielämästä ja ruoan valmistamisesta ulkona. Pihalla ateria syntyy ilman sähköäkin.

Meri-Tuuli Väntsiä viehättää mökkielämän yksinkertaisuus. ”Mökillä palataan elämän perusasioihin: vesi kannetaan järvestä itse, mökki lämmitetään puilla ja ruokaa varten sytytetään grilli. Se on ihanan simppeliä tekemistä”, Väntsi sanoo.

Ja samalla ihanan simppeliä tekemättömyyttä. Väntsille mökki on paikka, jossa syödään hyvin, juodaan viiniä ja nukutaan paljon. Parhaiten hän viihtyy miehensä perheen mökillä, hiljaisessa niemennokassa, joka saa rauhassa rehottaa luonnontilassa. Sieltä Väntsi on löytänyt oman maapallonsa äärilaidan. ”Parhaita ovat aamut! Kylmänkosteiden täkkien alta herääminen, mutteripannukahvien juominen terassilla ja edessä avautuvan järvimaiseman tuijottaminen.”

Kesäkokin leikkikenttä

Mökillä Väntsi ottaa ulkokokkaamisesta kaiken irti. Apupöydälle voi hakea täydellisen näköalapaikan rannalta tai metsänlaidasta, kasvikset voi pilkkoa terassilla radiota kuunnellen ja pihapiiristä löytyy kesäkokin leikkikenttä: grilli, savustuspönttö, muurinpohjapannu ja nuotiopaikka. Kerran kesässä kaivetaan monttu rosvopaistille. ”Tykkään tulella kokkaamisesta, koska siinä ei ole aikataulua. Hiilloksesta ja tuulen suunnasta riippuu, onko ruoka valmista kahden vai kolmen tunnin päästä.” Grillissä Väntsi tiristää esimerkiksi etnisesti maustetut ribsit ja kauden kasvikset. Savustuspöntössä saattaa pöhistä kotijuusto ja nuotiolla muhia tuhti pataruoka.

Vaikka Väntsi nauttii kiireettömästä mökkikokkaamisesta, voi avotulellakin tehdä pikaruokaa. Muurinpohjapannulla syntyy helposti koko ateria, kuten kesäiset ahvenrieskat. Nuotio valmistuu sillä välin kun kalat perataan, leivät lämpenevät pannun reunoilla kalan paistuessa ja lisukkeetkin syntyvät hetkessä. ”Muurikka on sosiaalinen tapa tehdä ruokaa ja korvaamaton varsinkin isolla porukalla. Joskus keräämme tuolit nuotion ympärille ja syömme ruoan suoraan pannulta.”

Lähiruoan ylistys

Väntsien mökillä matka järvestä kalojen perkuupöydälle ja siitä nuotiolle on muutama metri. Se ravistelee kaupunkilaisen käsitystä lähiruoasta. ”Appiukkoni kalastaa paljon, järvestä nousee erityisesti ahvenia ja siikaa. Lihat ostamme paikalliselta maatilatorilta, marjat ja sienet keräämme metsästä.” Joskus saatetaan jäädä ilman saalista, mutta Väntsi pitää siitäkin, ettei jokaista ateriaa voi miettiä mökillä ennakkoon. Myös rajallinen kylmäsäilytystila pakottaa luovaan ruoanlaittoon ja tähteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen. ”Edellisen aterian rippeet määrittelevät, mitä tänään syödään. Meillä mökin menyy kiertää ruokavaraston mukaan.

Ahvenrieskat

neljälle
6 ahvenfileetä
suolaa
valkopippuria
1 dl ruisjauhoja
voita paistamiseen
Piparjuurismetana
1 prk (120 g) smetanaa
2 tl piparjuuritahnaa

Mummon salsa
2 avomaan kurkkua
2 rkl etikkaa
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
hienonnettua tilliä
Lisäksi
4 pehmeää lapinrieskaa
salaatinlehtiä
tuoretta tilliä

Mausta smetana piparjuuritahnalla. Kuori ja halkaise kurkut. Kaavi pois siemenet ja kuutioi malto. Laita kurkkukuutiot purkkiin muiden salsa-ainesten kanssa ja ravista. Anna tekeytyä hetki. Poista ahvenfileistä ruodot leikkaamalla niistä ”housut” eli poista niistä kapeat kolmiot pääpuolen reunasta pyrstöä kohti. Suolaa ja pippuroi fileet ja pyörittele ne ruisjauhoissa. Sulata voi muurinpohjapannulla ja paista ahvenfileet rapeiksi. Lämmitä kalojen paistuessa rieskat pannun reunoilla. Kokoa rieskat täyttämällä ne rapeilla ahvenpaloilla, piparjuurismetanalla, salaatinlehdillä, kurkkusalsalla ja tillillä.