Parempi kuin uusi

(Teksti Taina Ahtela, Kuva Kaisu Jouppi)

Senja Sirkeinen pelastaa maailmaa tuoli kerrallaan. Verhoilijan käsissä kalusteet saavat uuden ilmeen ja elämän. 

Laatuverhoomo Popelkaan saapuessa pitää varoa päätään matalassa ovensuussa: verhoomo sijaitsee yli 200 vuotta vanhassa Balderin talossa Helsingin keskustassa. Idyllisellä sisäpihalla on aikoinaan ollut myös hevostalli. ”Joudun tinkimään helposta sisäänkäynnistä, mutta vain yksi työ on pitänyt käännyttää ovelta. Valtava venäläinen divaani ei mahtunut sisään, mutta siitäkin sai jousitetun istuinosan irti verhoilua varten”, verhoilija Senja Sirkeinen kertoo.

Sirkeinen on pyörittänyt omaa verhoomoaan täällä kohta kymmenen vuotta. Alun perin hän valmistui vaatesuunnittelijaksi. Sirkeisen ajatusmaailma oli jo tuolloin ekologinen ja kierrätystä ihannoiva: hän teki lopputyönään vaatemalliston, jossa hän hyödynsi vanhoja mutta käyttökelpoisia materiaaleja.Muotimaailma nopeasti vaihtuvine sykleineen ei kuitenkaan tuntunut omalta. Niinpä Sirkeinen opiskeli verhoilijaksi. ”Tässä työssä saan olla kiertotalouden ytimessä ja mukana vähentämässä kaatopaikkavuorta.” Välillä Sirkeiselle tekee tiukkaa kulkea roskalavalle hylättyjen kalusteiden ohi. ”Joudun muistuttamaan itselleni, että ei, tuo sohva ei mahdu verstaalle. Voin pelastaa maailmaa asiakastöiden kautta tuoli kerrallaan, mutta en voi raahata jokaista raatoa tänne.”
Hän nykäisee selkänsä takaa kiinni takahuoneen verhoa ja nauraa. Sen takana on korkeita tuolipinoja, omia kunnostus projekteja. ”Ihminen on keräilijä. Toiset keräävät rahaa, toiset sieniä, jotkut projekteja.”

Laadusta tinkimättä

Sirkeisen tyypillinen asiakas tuo verhoiltavaksi kotinsa sohvan tai perintöhuonekalun. Yhä nuoremmat asiakkaat haluavat uniikkeja kalusteita. Kierrätys on pinnalla. ”Nyt osataan ajatella, että mummon perintötuoli voikin olla paljon parempi ratkaisu kuin koko koti Ikeasta.”  Sirkeinen verhoilee kalusteita sekä yksityisasiakkaille että yrityksille, kuten kahviloille ja toimistoihin. Huonekalun todellisen korjaustarpeen näkee yleensä vasta kun kaluste on purettu. Usein verhoilun lisäksi pitää korjata muutakin, kuten parannella pehmusteita tai uusia jousitusta.

Sirkeisen lempityövaihe on perinteisen kalusteen perustuksen eli ”kakun” rakentaminen jousitusten päälle. Työläimpiä ovat irtohuput, joiden kokoaminen istuvaksi ilman kaavoja on usein palapeliä. Joskus asiakas toteaa, että kunhan nyt vain olisi jotakin, jonka heittää kalusteen päälle. ”Siihen en lähde ollenkaan. Jos tehdään, tehdään kunnolla. Pidän omasta ammattiylpeydestäni kiinni”, Sirkeinen sanoo. Laadusta on tärkeää pitää kiinni myös siksi, että valtaosa uusista asiakkaista tulee suositusten kautta.

Materiaali tarpeen mukaan

Sirkeisestä on hauskaa tehdä ikään kuin arkeologin työtä. Perustuksia purkaessa huomaa, kuinka täytemateriaalit ovat vaihtuneet vuosikymmenten kuluessa. 1960-luvulta lähtien vaahtomuovi on korvannut hiljalleen aiemmat materiaalit, kuten meriheinän ja tekstiilisilpun. ”On liikuttavaa löytää täytteitä, joissa on saatettu käyttää vähän kaikkea. Sekaan on  voitu silputa esimerkiksi kalsarit tai sanomalehtiä.”

Materiaalit ovat koko ajan kehittyneet ja ensimmäiset vaahtomuovit muuttuneet jo jauhoksi. Sirkeisen työlistalla on selvittää, onko eri vaahtomuoveissa eroja ympäristöystävällisyyden suhteen. ”Olen miettinyt, miten voisin toimia ammatissani vielä ekologisemmin.” Verhoilumateriaaleista häntä viehättävät eniten luonnonkuidut. ”Suurin ristiriita on, ettei mikään materiaali tunnu olevan kaikin puolin hyvä. Puuvilla maatuu ja on myrkytön, mutta sen valmistaminen kuluttaa hirveästi vettä.” Keinokuitujen hyvä puoli taas on kestävyys ja helppo puhdistettavuus. Osa asiakkaista valitsee keinokuitu- tai sekoitekankaan niiden edullisuuden takia. Osa haluaa panostaa kotimaisuuteen tai muuten laadukkaisiin materiaaleihin. Sirkeisen oma suosikki on villa. ”Moni pelkää turhaan, että villa on vaikea puhdistaa. Sehän puhdistaa itse itsensä.”

Pitkäikäinen kumppani

Huonekalut ovat suuria esineitä, joiden valmistamiseen kuluu paljon luonnonvaroja. Silti esimerkiksi sohvia valmistetaan liukuhihnalta pilkkahintaan. ”Muutaman vuoden päästä huonolaatuinen kaluste on ongelmajätettä, jota ei välttämättä voi tai kannata kunnostaa.” Ennen huonekalukaupoille lähtemistä kannattaakin Sirkeisen mukaan miettiä, tarvitseeko todella uutta ja miksi. Sisustusta voi päivittää pelkästään verhoiluttamalla kalusteen uudelleen. ”Samalla asiakas saa mittatilaushuonekalun, sillä verhoilija pystyy esimerkiksi korottamaan, pehmentämään tai napakoittamaan istuinta. Ja asiakas voi valita verhoilun lähestulkoon kaikista maailman kankaista.” Sirkeisen työn haastavimpia puolia on työn hinnoittelu ja sen avaaminen asiakkaalle.

Käsityö maksaa, ja esimerkiksi sohvan uudelleenverhoilu voi kustantaa parikin tuhatta euroa.  ”Mutta jos eurot jakaa koko elinkaarelle, vaikka sille 30 vuodelle, minkä kaluste siitä eteenpäin kestää, yhtäkkiä se ei tunnukaan niin kalliilta”, hän toteaa. Hassuinta hänen mielestään on ajatella, että jotakin kalustetta ei raaskisi verhoiluttaa, jos se on ”vain” halpa kirpputorilöytö. ”Jos on tehnyt hyvän diilin, eikö juuri silloin pitäisi olla laittaa rahaa verhoiluun?”