Totta vai tarua? Testaa pitävätkö mielikuvasi kaukolämmöstä paikkansa

Kaukolämmön hinnasta, luotettavuudesta ja ympäristöystävällisyydestä liikkuu monia myyttejä. Me listasimme neljä yleisintä.

Yleiset mielikuvat kaukolämmöstä vaihtelevat. Osa ajattelee sen olevan epäluotettavaa ja ympäristölle haitallista. Toiset puolestaan luulevat, että sen hinta kallistuu tulevaisuudessa. Nämä ovat kuitenkin vain pitkälti vanhentuneeseen tai väärään tietoon perustuvia, mutta sitkeässä istuvia myyttejä.

Myytti 1: Kaukolämmön hinta nousee tulevaisuudessa.

Tarua. Vantaalaisten asiakkaiden kannalta kaukolämmön hintakehitys näyttää hyvältä. Tästä on kiittäminen jätevoimalaa ja uutta Martinlaakson biokattilaa. Niiden ansiosta Vantaalla energian hintaa on alennettu neljän vuoden aikana jo kuusi kertaa. Huolimatta polttoaineverojen korotuksista on kaukolämmön hinta kokonaisuudessaan selkeästi laskenut. Vantaalainen kaukolämpö pärjää erinomaisesti myös hintavertailussa muuhun Suomeen nähden.

– Kesäisin energian hinta Vantaalla on koko Suomen edullisinta, sillä jätevoimalamme pystyy yksin tuottamaan kaiken asukkaiden tarvitseman lämmön, kertoo Vantaan Energian myyntijohtaja Ilkka Reko.

Myytti 2: Kaukolämpö on luotettava lämmitysmuoto.

Totta. Kaukolämpö on lämmitysmuotona erittäin luotettava. Toimituskatkot lämmönjakelussa ovat äärimmäisen harvinaisia. Silloinkin kun niitä sattuu, kaukolämmön asiakkaat eivät niitä välttämättä edes huomaa.

– Toimitusvarmuudesta pitävät huolta varalämpökeskuksemme sekä biokattilan ja jätevoimalan lämpöakut, joilla varmistetaan, ettei esimerkiksi lämpimästä vedestä ole puutetta edes silloin, kun lämpimän veden kulutus on korkeimmillaan, Reko kertoo.

Kaukolämpö on myös mitä suurimmissa määrin palvelua. Vantaan Energia on vuorokauden ympäri huolehtimassa, että lämpö kulkee häiriöttä asiakkaalle saakka. Taloyhtiöille kaukolämpö on siksi erittäin huoleton lämmitysvaihtoehto.

Myytti 3: Kaukolämpö on ympäristölle haitallista.

Tarua. Kaukolämpöyhtiöt ympäri Suomen ovat panostaneet puhtaaseen lämmöntuotantoon jo pitkään.

– Ilmastonmuutoksen torjuminen on aikamme suurimpia kysymyksiä, ja siksi myös Vantaan Energian kaukolämmöstä kehitetään jatkuvasti ympäristöystävällisempää, Reko toteaa.

Vantaan Energia onkin systemaattisesti koko 2010-luvun ajan etsinyt ratkaisuja, joilla pystytään leikkaamaan päästöjä nopeasti ja tehokkaasti. Tästä erinomaisia esimerkkejä ovat Vantaan jätevoimala sekä vuoden alusta käynnistynyt Martinlaakson biovoimala. Niiden myötä fossiilisia polttoaineita tarvitaan lämmöntuotannossa yhä vähemmän. Esimerkiksi vuoden alusta alkaen vantaalaiset yritykset ovat voineet ostaa puupohjaista UusiolämpöBIO-tuotetta, joka on kotimaista ja täysin hiilidioksidivapaata.

Myytti 4: Maalämpö tuo taloyhtiöille kaukolämpöä enemmän kustannussäästöjä.

Pääosin tarua. Vantaalla kaukolämpö on niin edullista, että se on selvästi taloyhtiöille maalämpöä edullisempi ja helpompi vaihtoehto. Lähes kaikki Vantaan kerrostaloista ovatkin jo kaukolämmön piirissä.

Joskus omakotitaloissa maalämpö voi kannattavuuden kannalta olla pitkällä aikavälillä järkevin vaihtoehto. Useimmiten maalämmön hinta on kaukolämmön kanssa tällöin hyvin samalla tasolla. Maalämpöön siirtymiseen liittyy kuitenkin lisäkustannuksia, kuten alkuinvestointi laitteisiin ja huoltotyöt, jotka maalämpöä harkitsevan on tärkeä hintoja vertaillessa huomioida. Kaukolämmön kohdalla näitä kustannuksia ei synny.