Siirry sisältöön

Haussa tekninen palvelupäällikkö/palveluasiantuntija energiapalveluihin!

Myyntipaallikko Oikotie

Haemme nyt teknistä palvelupäällikköä tai palveluasiantuntijaa vastaamaan kaukolämpöön liittyvien ja nykyisten asiakkaiden palvelemisesta. Tulet olemaan tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa kaukolämpöasioissa. Kaukolämpöalan teknistä osaamista saat käyttää myös asiakkaiden jokapäiväisessä palvelemisessa. Olet mukana uusien ja innovatiivisten energiatuotteiden ja -palveluiden kehittämisessä. Myös prosessien ja käytössä olevien järjestelmien kehittäminen on osa työtäsi.

Tehtävänimike ja tarkempi tehtäväkuvaus muotoutuvat valittavan henkilön osaamisen ja kokemustason perusteella. Jos omaat jo useiden vuosien kokemusta kaukolämpöalalta, saat johdettavaksesi asiantuntevan tiimin.

MIKSI MEILLE TÖIHIN?

Nykyaikainen vastuullinen energiantuotanto ja ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttävät innovatiivisia uusia ratkaisuja. Olemme rohkea energia-alan uudistaja, jossa työt tehdään yhdessä ja vastuullisesti, rehdillä meiningillä ja asenteella. Mielestämme sinun on lisäksi hyvä tietää, että

  • Energia-ala muuttuu vauhdikkaasti ja kanssamme pääset mukaan kehittämään tulevaisuuden lämpö- ja energiapalveluita.
  • Tehtävä on monipuolinen yhdistelmä teknistä asiantuntemusta sekä asiakas- ja myyntityötä.
  • Saat työskennellä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti kantaen vastuun omasta työpanoksestasi.
  • Pääset osaksi hyvää työporukkaamme, jossa toisia arvostetaan ja autetaan.

Vantaan Energian yrityskulttuurille on ominaista uudistushenkinen kehittäminen ja työntekijöiden ammattitaidon kehittymisen tukeminen muuttuvassa maailmassa. Lisäksi olemme aina panostaneet työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen sekä moderneihin työvälineisiin.

TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMISEN AVAIMET

Me saamme energiaa onnistumisista! Organisaatiossamme arvostetaan aktiivista ja oma-aloitteista työskentelytapaa sekä yhteistyökykyä. Seuraavista seikoista rakentuu mielestämme erinomainen pohja menestyä tässä tehtävässä:

  • Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus LVI- tai energia-alalta.
  • Omaat aiempaa työkokemusta kaukolämpö- tai energia-alalta.
  • Olet yhteistyökykyinen ja sosiaalinen ja työskentelet luontevasti eri sidosryhmiemme kanssa.
  • Et pelkää tarttua toimeen ja viet asioita eteenpäin itsenäisesti. Et kavahda myöskään rutiineja.
  • Hyödynnät sujuvasti tietojärjestelmiä osana työtäsi.

LISÄTIEDOT

Tuleeko mieleesi jotain kysyttävää tehtävästä tai meistä työnantajana? Lisätietoa tehtävästä antaa sinulle lämpöpalvelupäällikkö Lassi Kortelainen, puh. 09 829 0219 tai etunimi.sukunimi@vantaanenergia.fi.

Teetämme valitulle henkilölle huumausainetestin.

HAKUOHJEET

Kerrothan meille hakemuksessasi, mitä aiempaa tehtävään soveltuvaa kokemusta sinulla on ja miksi olet mielestäsi sopiva henkilö tähän tehtävään. Hae tehtävää täyttämällä hakemuksesi urasivullamme 28.6.2021 mennessä. Toimithan nopeasti, haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.