Siirry sisältöön

Haussa asiantuntija monipuolisiin energianhankinnan ja sähköverkon käytön tehtäviin.

VE Tyonantajamielikuva asentajat high res 11 1

Sähköliiketoimintaamme kuuluva käyttökeskus hoitaa fyysiseen energianhankintaan liittyviä tehtäviä ja ohjaa sähköverkon käyttöä käyttövarmuuden sekä turvallisuuden varmistamiseksi ympäri vuorokauden. Vuoromestarin tehtävässä suunnittelet lähiajan sähkön- ja kaukolämmön hankinnan sekä toteutat tarvittavat kaupat energian tukkumarkkinoilla. Ohjaat sähköverkkojen kytkentöjä sekä häiriöselvitystä niin hallitussa arjessa kuin myrskyn silmässä turvaten asiakkaittemme sähkönsaannin ja kentällä työskentelevän henkilöstömme turvallisuuden.

Huolehdit lisäksi käyttökeskuksen työvuorojen hallinnasta sekä käyttökeskuksen työskentely-ympäristön ylläpidosta. Työskentelet ennalta suunnitellusti niin vuorotyössä kuin päivisin toimistoaikana painopisteen ollessa kuitenkin vuorotyössä. Näin ollen työsi ei tule koskaan olemaan pelkkää kahdeksasta neljään puurtamista.

MIKSI MEILLE TÖIHIN?

Nykyaikainen vastuullinen energiantuotanto ja ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttävät innovatiivisia uusia ratkaisuja. Olemme rohkea energia-alan uudistaja, jossa työt tehdään yhdessä ja vastuullisesti, rehdillä meiningillä ja asenteella. Mielestämme sinun on lisäksi hyvä tietää, että

  • Meillä pääset mukaan eturivin työhön hiilineutraalien energiaratkaisujen löytämiseen ja ainutlaatuisiin projekteihimme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
  • Vaikka teet töitä itsenäisesti, rinnallasi hommia paiskii kivenkova osaajajoukko, joka ei jätä ketään pulaan vaan on tukenasi ympäri vuorokauden sekä arkena että pyhänä.
  • Onnistuminen työssäsi näkyy suoraan yrityksemme tuloksessa.
  • Tehtävä on monipuolinen yhdistelmä käyttökeskuksen vuoromestarin tehtäviä sekä käyttökeskuksen toimintaa tukevaa päivätyötä.

Vantaan Energian yrityskulttuurille on ominaista uudistushenkinen kehittäminen ja työntekijöiden ammattitaidon kehittymisen tukeminen muuttuvassa maailmassa. Lisäksi olemme aina panostaneet työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen sekä moderneihin työvälineisiin.

TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMISEN AVAIMET

Me saamme energiaa onnistumisista! Organisaatiossamme arvostetaan aktiivista ja oma-aloitteista työskentelytapaa sekä yhteistyökykyä. Seuraavista seikoista rakentuu mielestämme erinomainen pohja menestyä tässä tehtävässä:

  • Sinulla on tehtävään soveltuva sähköalan tutkinto, kuten insinööri tai teknikko.
  • Olet jo kerryttänyt työkokemusta sähköverkoista tai energia-alalta ainakin muutaman vuoden ajalta ja sinulla on mahdollisesti aiempaa kokemusta vuorotyön tekemisestä.
  • Eduksesi katsomme osaamisen energian tukkumarkkinoista sekä energiantuotannosta.
  • Et hätkähdä nopeasti muuttuvissa tai tiukoissakaan tilanteissa. Toimit aina asiakkaidemme parhaaksi jämäkällä asiakaspalveluasenteella.
  • Toimit sujuvasti yhteistyössä eri tehtävissä toimivien työkavereidesi ja sidosryhmiemme kanssa ja olet aktiivinen tiimipelaaja.
  • Hyödynnät taitavasti tietojärjestelmiä osana työtäsi.

LISÄTIEDOT

Tuleeko mieleesi jotain kysyttävää tehtävästä tai meistä työnantajana? Lisätietoa sinulle antaa perjantaina 25.2. klo 13.00–15.00, keskiviikkona 2.3. klo 10.00–12.00 ja torstaina 10.3. klo 13.00–15.00 välillä puhelimitse ja sähköpostitse käyttökeskuksen tiimipäällikkö Pertti Paajanen, 050 599 1960, etunimi.sukunimi@vantaanenergia.fi.

Mikäli haluat keskustella toimenkuvasta tulevan kollegasi kanssa, kysymyksiisi vastaa tiistaina 8.3. klo 10.00–12.00 ja keskiviikkona 9.3. klo 13.00–15.00 välillä puhelimitse ja sähköpostitse vuoromestari Juho Holster, 040 570 0083, etunimi.sukunimi@vantaanenergia.fi.

Teetämme valitulle henkilölle huumausainetestin ja turvallisuusselvityksen.

HAKUOHJEET

Kerrothan meille hakemuksessasi, mitä aiempaa tehtävään soveltuvaa kokemusta sinulla on ja miksi olet mielestäsi sopiva henkilö tähän tehtävään. Hae tehtävää täyttämällä hakemuksesi urasivullamme 13.3.2022 mennessä. Toimithan nopeasti, täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.