Siirry sisältöön

Haemme myyntipäällikköä lämpöliiketoimintaan ja energiaratkaisuihin!

Myyntipaallikko Oikotie

Vahvistamme organisaatiotamme ja haemme nyt joukkoomme tuloksentekijää

MYYNTIPÄÄLLIKÖKSI LÄMPÖLIIKETOIMINTAAN JA ENERGIARATKAISUIHIN

energia- ja kiinteistöratkaisujen myyntiin Järvenpään, Tuusulan ja Vantaan alueille.

Myyntipäällikkönä vastuullasi on asiakaslähtöinen ja ratkaisukeskeinen myyntityö. Työ on proaktiivista myyntityötä, alkaen myyntipuheluista ja asiakastapaamisista aina sopimuksen tekemiseen ja asiakaskohtaisen kannattavuuden seuraamiseen. Asiakkaasi ovat alueella toimivia yrityksiä, julkisia kiinteistöjä ja taloyhtiöitä, joita Vantaan Energia haluaa palvella nykyistä paremmin lämmityksen- ja jäähdytyksen energiapalvelujen avulla. Toimit tärkeänä linkkinä asiakkaidemme ja palvelukehityksen välillä.

MIKSI MEILLE TÖIHIN?

Nykyaikainen vastuullinen energiantuotanto ja ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttävät innovatiivisia uusia ratkaisuja. Olemme rohkea energia-alan uudistaja, jossa työt tehdään yhdessä ja vastuullisesti, rehdillä meiningillä ja asenteella. Mielestämme sinun on lisäksi hyvä tietää, että

  • pääset monipuoliseen tehtävään kehittyvässä energiapalvelut -liiketoiminnassamme ja kanssamme olet helpottamassa asiakkaidemme arkea tulevaisuuden lämpö- ja energiapalveluilla
  • saat työskennellä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti kantaen vastuun omasta työpanoksestasi ja menestyksestäsi
  • pääset osaksi osaavaa ja kannustavaa työporukkaamme
  • meillä näet energia-alalla käynnissä olevan muutoksen eturivin paikalta ja vaikutat muutokseen konkreettisesti oman työsi kautta

Vantaan Energian yrityskulttuurille on ominaista uudistushenkinen kehittäminen ja työntekijöiden ammattitaidon kehittymisen tukeminen muuttuvassa maailmassa. Lisäksi olemme aina panostaneet työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen sekä moderneihin työvälineisiin.

TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMISEN AVAIMET

Me saamme energiaa onnistumisista! Organisaatiossamme arvostetaan aktiivista ja oma-aloitteista työskentelytapaa sekä yhteistyökykyä. Seuraavista seikoista rakentuu mielestämme erinomainen pohja menestyä tässä tehtävässä:

  • Sinulla on tehtävään soveltuva kaupallinen tai tekninen koulutus ja eduksesi katsomme energia-alan ja kaukolämpöliiketoiminnan tuntemuksen sekä kiinteistötekniikka-, kiinteistöjen lämmitysratkaisu- tai kiinteistöautomaatio-osaamisen.
  • Sinulle on jo kertynyt näyttöä ja kokemusta itsenäisestä ja tuloksekkaasta yritysmyynnistä.
  • Omaat vahvan asiakas- ja ratkaisukeskeisen asenteen sekä intohimon saada aikaan tuloksia. Haluat onnistua ja menestyä työssäsi!
  • Olet taitava verkostoituja ja paineen alla työskentely tai ajoittaiset vastoinkäymiset eivät lannista sinua.

LISÄTIEDOT

Tuleeko mieleesi jotain kysyttävää tehtävästä tai meistä työnantajana? Lisätietoa sinulle antaa 8.10. klo 14.00 – 16.00 sekä 15.10. klo 14.00 – 16.00 välillä sähköpostitse ja puhelimitse energiapalveluliiketoiminnan johtaja Matti Wallin, matti.wallin@vantaanenergia.fi, +358 44 723 5782.

Teetämme valitulle henkilölle huumausainetestin.

HAKUOHJEET

Hae tehtävää täyttämällä hakemuksesi urasivullamme ja kerro meille hakemuksessasi vahvuutesi ja odotuksesi tehtävään. Hakuaika tehtävään päättyy 25.10.2020. Toimithan nopeasti, haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.