Siirry sisältöön

Energiaa elämään ja tuulta purjeisiin Aleksandra Blinnikka!

VE Blinnikka high res 3

Meille Vantaan Energiassa sponsorointiyhteistyö on vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa. Meille on tärkeää olla aidosti läsnä ja mukana kumppaniemme toiminnassa. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että jaamme yhteisen arvomaailman.

Korostamme valinnoissamme meille ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita kuten ympäristön tilaa ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Toivotammekin nyt tuulta purjeisiin vantaalaiselle purjelautailun Suomen, Euroopan kuin maailmanmestaruudenkin voittaneelle Aleksandra Blinnikalle!

Aleksandran ja Vantaan Energian arvomaailmat kohtaavat, sillä ympäristön tila on lähellä hänenkin sydäntään. ”Purjelautailijana osaan arvostaa luontoa, joten haluan saada aikaan muutoksen”, Aleksandra Blinnikka kertoo.

Ja jatkaa: ”Vantaan Energiaa on minulle hyvä yhteistyökumppani, sillä se on tehnyt konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja on luopumassa kivihiilen käytöstä kokonaan lähivuosina”.

”Kuten urheilussa, vain määrätietoisella työllä ja oikeanlaisella tekemisellä voidaan saada aikaan myönteisiä tuloksia. Vantaan Energia etsii aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti parhaita mahdollisia keinoja tuottaa energiaa fiksusti ja kestävästi, kertoo Vantaan Energian viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa. ”Pitää olla valmis työskentelemään sen vuoksi mihin uskoo ja näyttää esimerkkiä ja innostaa muitakin mukaan, Aleksandra on tästä erittäin hyvä esimerkki!”, Suorsa tiivistää yhteistyön syyt.

Myös Aleksandra Blinnikka on innoissaan alkaneesta yhteistyöstä: ”Omasta kilpailija-näkökulmastani en olisi tässä ilman kumppanuuksia. On hienoa lähteä työskentelemään Vantaan Energian kanssa yhteisiä tavoitteita kohden! Pääsen urheilijana ponnistamaan uudelle tasolle, ja samalla edistämään yhteisesti tärkeitä arvoja, joilla on oikeasti merkitystä tulevaisuuden kannalta!”

Lue lisää Aleksandra Blinnikan urasta ja tavoitteista
Lue lisää suunnitelmastamme kohti hiilineutraalia energiantuotantoa