Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään tänä vuonna 5.−11.10. 2009.
Vantaan Energiassa Energiansäästöviikko on tänäkin vuonna suunnattu erityisesti henkilöstölle ja tarjolla on paljon erilaista ohjelmaa ja osallistumista. Vantaan Energialaiset viettävät muun muassa autotonta päivää, tutustuvat tulevaisuuden maakaasuautoiluun, ilmalämpöpumppuihin, jätteiden lajitteluun sekä kierrätykseen sekä ajattelevat veden kulutusta ja hankkivat yhdessä kaivon Afrikkaan.
Viikon teemat
Maanantai on omistettu lämmölle ja lämmitykselle.
Tiistaina pohditaan liikkumista ja liikennettä.
Keskiviikkona keskustellaan vedestä ja vedenkäytöstä.
Torstaina tuumitaan, miten hankinnoilla voi vaikuttaa energiansäästöön.
Perjantaina perehdytään sähkönkulutukseen.
Energiansäästöviikon kohderyhmänä ovat peruskoulun tokaluokkalaiset, jotka juuri opettelevat itsenäistä toimintaa myös kodin ulkopuolella. Keveästi toteutettu energinen teemaviikko on sopiva keino kertoa pienillekin koululaisille tehokkaan energiankäytön tarpeellisuudesta. Myös Vantaan Energia tukee tokaluokkalaisille suunnattua kampanjaa energian säästöstä. Vantaalaisista kouluista yhteensä noin tuhat tokaluokkalaista saavat Hei, kaikki toimii -opetuspaketin, jonka avulla he voivat tutkia energiaa, sen tuotantoa ja järkevää käyttöä.