Joulunajan sähkökatkot koettelivat myös vantaalaisia 

30.12.2011 14:00 

Vikoja erityisesti Länsi-Vantaalla

Tapaninpäivän myrskytuuli kaatoi Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n sähköjohdoille satoja puita. Lauhan syksyn vuoksi maa ei ole roudassa, ja siksi erittäin suuret havupuut kaatuivat juurakoineen. Johdot ovat usein metsässä teiden ja koneiden ulottumattomissa. Suurien puiden poistaminen miesvoimin johdoilta on hidasta. Sähkökatkot venyivät puiden suuren lukumäärän ja vaikeiden korjausolosuhteiden vuoksi, vaikka koko korjaushenkilökuntamme oli vianselvitystöissä.

Tapaninpäivän vianselvitysten ollessa osin vielä kesken tuuli yltyi uudelleen Hannun päivänä 28.12. Maastossa oli runsaasti osittain vaurioituneita puita, joista osa kaatui aiheuttaen vielä uusia sähkökatkoja. Saimme pääosalle asiakkaita sähkönjakelun palautettua jo 27.12. Viimeisetkin keskeytyksen aiheuttaneet viat korjattiin 28.12. aamuyöllä. Verkolla on edelleen kymmeniä kaatuneita puita, jotka eivät ole aiheuttaneet keskeytystä. Poistamme näitä puita koko henkilöstömme voimin. Tavoitteenamme on, että kaikki puut on poistettu tammikuun alussa.

Ensimmäinen joulunajan vika ei liittynyt myrskyyn. Jouluaattoiltana klo 18.58 viallinen tukieristin aiheutti oikosulun Keimolan sähköaseman kiskolla. Keimolan sähköasema syöttää muun maussa Keimolaa, Kivistöä, Seutulaa ja Riipilää. Keimolan vian vuoksi oli koko Keimolan sähköasema pois käytöstä ja kytkimme korvaavat varayhteydet käyttöön. Varayhteyksien kytkeminen näin laajalle alueelle kesti noin kolme tuntia.

Pahoittelemme sähkökatkoista aiheutunutta haittaa.

Vantaalla kaapeloinnin osuus on Suomen oloissa suuri

Myrskytuulet aiheuttavat häiriöitä ilmajohtoverkkoon. Vantaalla on viimeisen 20 vuoden aikana korvattu ilmajohtoverkkoa kaapeliverkolla niin, että tänään kaapeliverkon osuus on jo yli 80 prosenttia koko verkosta. Jakelualueellamme on kuitenkin vielä vajaa 600 km ilmajohtoa, erityisesti maaseutumaisella Länsi-Vantaalla.

Karsimme puuston kaikilta ilmajohdoilta viiden vuoden välein. Tehokkaasta karsinnasta huolimatta puita kaatuu kovalla tuulella johtojen päälle myös kaukaa karsitun alueen ulkopuolelta. Sähköverkkoyhtiö saa karsia johtoalueen vain yleisesti hyväksytyn leveyden mukaan, sillä maanomistajat omistavat johtoalueen ulkopuoliset puut.

Vantaan Energia tiedottaa häiriöistä

Kotisivujemme häiriöviestintä toimi keskeytysten aikana välittäen asiakkaille tietoa keskijänniteverkon vioista. Pienjänniteverkon vioista emme voi vielä automaatiojärjestelmän puutteen takia tiedottaa, sillä saamme viasta tiedon vasta, kun asiakas siitä meille ilmoittaa. Uudet kaukoluettavat mittarit antavat jatkossa tietoa myös pienjännitevioista, mikä parantaa vikatiedotusta ja nopeuttaa viankorjausta. Vaihdamme kaikki mittarit vuoden 2012 aikana.

Puhelinpalvelumme ruuhkaantui tapaninpäivänä. Saimme ruuhkan purettua vasta iltapäivällä. Seuraavana päivänä pystyimme palvelemaan puhelimitse lähes normaalisti.

Enimmillään Vantaalla oli yhtäaikaisesti vajaa 4000 asiakasta ilman sähköä. Noin 300 asiakkaalla sähköt olivat poikki yli 12 tuntia. Muutamalla asiakkaalla keskeytys kesti yli vuorokauden. Pisin keskeytys oli 30 tuntia.

Maksamme pitkistä keskeytyksistä vakiokorvausta

Sähkön toimitus tapahtuu verkkopalveluehtojen mukaisesti. Ehdot perustuvat sähkömarkkinalakiin ja ovat Energiamarkkinaviraston hyväksymät. Verkkopalveluehtojen mukaan maksetaan vakiokorvaus kaikille asiakkaille, joilla sähkökatko kesti yli 12 tuntia. Verkkopalveluehtojen mukaisesti vakiokorvauksen suuruus määräytyy seuraavasti:

        - 12–24 tuntia: 10 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta, 
    
        - 24–72 tuntia: 25 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta,

        - 72–120 tuntia: 50 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta ja

        -  yli 120 tuntia: 100 % vuotuisesta verkkopalvelumaksusta.

Vakiokorvauksen enimmäismäärä on kuitenkin 700 € asiakasta kohti.

Joulunajan säätilanteen aiheuttamien sähkökatkojen syyt ja olosuhteet olivat poikkeuksellisen vaativat. Vantaan Energia Sähköverkot Oy selvitti viat näissä olosuhteissa kohtuullisessa ajassa. Sähkömarkkinalain mukaan asiakkaalla on oikeus vahingonkorvaukseen silloin, kun sähköntoimitus on pitkään keskeyteenä eikä keskeytystä voida pitää syyt ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä.